perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tonnikalalasagne



Perjantailounas ystävän kanssa - kalalasagne

Siskoni bravuuri keittiössä on tonnikalalasagne, joten en ole siihen ruokalajiin uskaltanut kajota. Nyt kuitenkin, kun välimatkaa riittää, päätin itsekin ensimmäistä kertaa koittaa. Emme ehtineet keskustella, joten en tiedä mikä hänen salaisuutensa on. Kokeilin Pirkan reseptiä (aika lähelle muttei ihan) ja hyvää tuli ainakin kapriksilla ja oreganolla tällaisin ohjein:

Tarjoile salaatin ja leivän kanssa

Tonnikalalasagne (n. 6:lle)

Noin 8-10 kpl lasagnelevyjä
2 tlk (à 200 g) tonnikalaa öljyssä
2 valkosipulinkynttä
1/2 rkl oliiviöljyä
1 tlk (520 g) laadukasta paseerattua tomaattia
2 rkl kapriksia
1 tl kuivattua oreganoa
1-2 tl tuoretta oreganoa (jätä pinnan koristeluunkin muutama oksa)
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Juustokastike
2 rkl (30 g) voita
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
+2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
musta- tai valkopippuria myllystä

Pinnalle
1 dl juustoraastetta
Tuoretta oreganoa (vasta uunista tulleen päälle)


Ripottele pinnalle tuoretta oreganoa. Pinta kannattaa muuten käristää
ruskeaksi -  kaasu-uunihan ei sitä tee, kun liekki tulee vain alhaalta ja
pinta ruskistuu harvoin jos koskaan, varsinkaan näin pienillä paistoajoilla

Valuta tonnikalat. Hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota valkosipulia ihan hetki oliiviöljyssä. Lisää joukkoon tonnikalat, tomaattimurska, kaprikset ja mausteet. Hauduta kannen alla 5 - 10 minuuttia.

Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita. Kaada maito kahdessa erässä kattilaan sekoittaen. Keitä 2 - 3 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkasta maku.

Kaada lasagnevuoan pohjalle 1/2 tonnikalakastikkeesta ja 1/3 juustokastikkeesta. Levitä päälle puolet lasagnelevyistä. Tee seuraava kerros samoin. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta ja pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä peitettynä 10 minuuttia ennen tarjoamista. Tarjoa rapeakuorisen leivän ja salaatin kanssa.

Kaasu-uunin ongelma, on se, että liekki tosiaan palaa vain alhaalta, ei voi valita ylä- keski jne.-lämpöjä. En saa pintaa käristettyä ruskeaksi, mutta hyvää se on silti :)

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Enpä ole ennen miettinyt, että kaasu-uunissa ei oikein onnistu gratinoiminen? En ole koskaan päässyt kyllä käyttänäänkään.

Ihanaa sisarrakkautta!

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Nanna; ostettiin kaasu-liesi&uuni kun kaasu kuuluu täällä vuokrasopimukseen ja niitä täällä pääasiassa käytetäänkin. En tiedä ketään kenellä olisi sähköhella.
Eihän tämä ihan sama tosiaan ole kuin uuni, joka minua suomessa odottelee ;) eniten tässä kuitenkin haittaa grillin puute. Harrastin nimittäin sellaista usein, että käytin grillivastuksia lopussa päällä että sain väriä ja vaikkapa tosi nopeasti tehtyä jotakin :)

Mutta liesipuolella kaasu on kyllä erinomainen! Nopeaakin nopeampi. (mulla oli kyllä induktio suomessakin..) mitä nyt kerran ollut keittiöliinat tulessa ei muuta :)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minäkin vannon nykyään kaasulieden nimiin, meillä on kaksi kaasupoltinta ja kaksi induktiolevyä ja kun muutetaan joskus ja keittiöremontti on kenties ajankohtainen, haluan omilla jaloillaan seisovan lieden, jossa on kaasupolttimia ainakin 4 ja sitten sähköuuni :) Kaasulla kokkaaminen on mukavan tarkkaa.

Lasagnesi näyttää kyllä siltä, että olisi mukava maistaa, en ole koskaan oikein ajatellutkaan tehdä kalaista lasagnea. Saako siellä helposti niitä hyviä tonnikaloja, niitä eettisiä? Täällä ei juurikaan, joskus Lidlistä, kun on Espanja-viikko.

Maria kirjoitti...

Taytyy laittaa tama lasagne miehelle kokeiluun :-)

Ihanaa alkavaa viikkoa!