sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Intialaiset lammaspullat tomaattikastikkeessa (Hotpot Duo)




Lammaspullat tomaattikastikkeessa

Joku aika sitten postista tupsahti Tulikivi Oyj:n lahjoittamana Hotpot Duo -pata. Padan on Kermansavelle suunnitellut monesti palkittu teollinen muotoilija Hannu Kähönen. Pataan kuuluu tarjoilulautasenakin toimiva nätinnäköinen kansi. Aiemmin olen tehnyt padassa muutamaan otteeseen uunipuuroja hauduttamalla, mutta tänään tein lammaspullia tomaattikastikkeessa.



Selasin aamulla googlesta mitä tekisin lampaan jauhelihasta, jota sain juuri mieheni äidiltä, joka oli tilannut itselleen lihat kokonaisesta lampaasta. Sovelsin Lihapullataivaan ohjetta, mutta päädyin hauduttamaan omat lammaspullani uunissa, padassa laittamatta niitä ollenkaan pannulle. 

Intialaiset lammaspullat tomaattikastikkeessa

n. 500 g lampaan jauhelihaa
2 dl turkkilaista jugurttia
n. 2,5 cm:n pätkä raastettua inkivääriä
1 vihreä chili
3+ rkl silputtuja tuoreita korianterinlehtiä
1 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
2 tl jauhettua korianteria
n. 1,5 tl suolaa
1 sipuli silputtuna hyvin pieneksi
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
1 tlk tomaattimurskaa
öljyä paistamiseen
mustapippuria muutama rouhaisu
loraus kermaa


Koska mulla on induktioliesi, en voi kuumentaa mausteita ja kastiketta padassa suoraan. Keraamisella liedellä pärjää siis padalla alusta loppuun. Itse käytän tässä vaiheessa paistinpannua apuna.

Silppua sipulit ja chili, raasta inkivääri ja mittaa jauhemausteet. Kuumenna paistinpannu ja lisää sinne loraus oliiviöljyä. Laita jauhemausteet kuumenemaan hetkeksi yksinään. Lisää parin minuutin päästä mukaan myös sipulit, inkivääri ja chili. 

Lammaspulla-aineksia

Valmista lihapullataikina: sekoita liha, 1 dl jugurttia, muutama rouhaisu suolaa ja puolet paistinpannulla kuumentuneista mausteista. Lisää taikinaan vielä tuoretta silputtua korianteria kourallinen (reilusti) ja anna taikinan vetäytyä hetki.

Lisää paistinpannulle loppujen mausteiden sekaan 1 dl turkkilaista jugurttia, loraus kermaa ja tomaattimurskatölkillinen. Mausta vielä kevyesti mustapippurilla. Tarkasta maku ja erityisesti suola. Kuumenna kastike. 

Tiputtele raa'at lammaspullat kastikkeeseen

Lisää kuuma kastike padan pohjalle ja pyörittele lihapullat kastikkeeseen varovasti. Pullat ei tarvitse paistinpannua tässä välissä! Jätä kannen alle hautumaan 200 asteiseen uuniin n. 20-30 minuutiksi.




Valmis lammaspullapadallinen

6 kommenttia:

Tupu kirjoitti...

Oih, kuinka on herkullisen näköistä.

Nanna kirjoitti...

Tuoksu tulee tänne asti!

Meeri kirjoitti...

Komppi edellisille! Herahti vesi kielelle.

arleena kirjoitti...

Herkulliset pullat kastikkeessa hauduttaen. Pitää kokeilla tuota joskus.

Meeri kirjoitti...

Tämä oli aivan loistava resepti, maistui koko perheelle.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä resepti osui ja upposi meidän perheeseen. Puolikymmentä kertaa olen tätä kokeillut.