perjantai 21. joulukuuta 2012

Äidin imelletty perunalaatikko


Imelletty perunalaatikko kuuluu joulupöytäämme aina

Imelletty perunalaatikko lienee jouluruokaresepteistä se kaikkein eniten tunteita herättävä. Sen tekotapaan näyttää sisältyvän kaikenlaisia uskomuksia ja mummoilta perittyjä tapoja. Siitä ovat kirjoittaneet viime aikoina mm. Siskot kokkaa,  Herkkusuun lautasella ja Pumpkin Jam

Asiat, jotka näyttävät jakavan eniten mielipiteitä aiheen tiimoilta ovat mm:
- perunalajikkeen valinta: osa kannattaa jauhoisia, osasta vain kiinteä peruna sisältää tarpeeksi tärkkelystä, jolloin laatikko imeltyy hyvin
- keitetäänkö peruna kuorien kanssa vai ilman
- käytetäänkö siirappia vai ei
- tapahtuuko imellytys huoneenlämmössä vaiko uunissa

Itse kuulun niihin, joiden mielestä imelletty perunalaatikko on ihan joulun pääherkkuja, jolloin onnistumiselle on jopa pientä painetta. Tänä vuonna emme edes muita laatikoita tee. Pidän myös, että perunalaatikkoni on makea, jolloin haluan siihen lisämakeutta siirapilla. Uunikypsennysvaiheessa kodin valtasi aivan ihana imelletyn perunalaatikon tuoksu - en meinaa odottaa, että päästään joulupöytään asti.  Tällä välin jouduin kuitenkin vielä laittamaan laatikot pakkaseen odottelemaan H-hetkeä.

Ohje, jonka sain äidiltäni on ikivanha ja sen mukaan äiti on aina tehnyt. Perunalajikkeet ja lämpötilat on meillä täällä kovin erilaisia Suomeen verrattuna, että ikivanha ohje hieman nyt muuttui käsissäni. Meillä on täällä niinkin ruhtinaalliset perunavalikoimat kuin "yleisperuna", joka ei ole jauhoinen. Löysin luomupuolelta lisäksi toisenkin yksittäispakatun ;) lajikkeen, jonka peruna oli kooltaan paljon suurempi, ja sitten osoittautui kuoriessakin jauhoisemmaksi kuin tuo yleisperuna. Eli käytin pääasiassa ei-niin jauhoista ja laitoin mukaan myös muutaman tosi ison jauhoisemman perunan, jotka ostin siis ihan mielenkiinnosta. 

Kahdesta kilosta perunaa sain kaksi leipävuoallista sekä pari pienempää uunivuokaa imellettyä perunalaatikkoa. Laatikot kuvattu yövalaistuksessa uunista tulleena. 

Äidin imelletty perunalaatikko (testissä Brasiliassa)

2 kg perunoita (jauhoisia)
1 dl vehnäjauhoja (tuoreita)
noin 9 dl maitoa (käytin rasvaista). ehkä 1-2dl vähempikin riittäisi?
100 g voita
3 tl suolaa
n. 4-6 rkl siirappia
n. 1 tl muskottipähkinää

Pese perunat ja keitä ne kuorineen pehmeiksi suolattomassa vedessä. Kuori perunat kuumina vaikkapa keittiöliinaa apuna käyttäen ja soseuta ne perunasoseuttajalla. Sekoita vähän jäähtyneeseen survokseen tuoreet vehnäjauhot (etteivät jauhot pala). 
  
Imellytys: Peitä astia (minulla emalikattila) tiiviillä kelmulla ja kannella ja pidä lämpimässä paikassa 4-6 tuntia tai vaikkapa ihan yön yli. Lämmin paikka voi olla esim. säännöllisesti lämpimänä pidettävä vesihaude tai hieman yli 50-asteinen uuni. Imeltyessään sose hieman löystyy ja muuttuu väriltään tummemmaksi. Koska meillä ei saa uuniin noin pientä lämpötilaa, mutta huonelämpö on yli 30 näin kesällä, imellytin sosetta liedellä niin, että pari kolme kertaa tunnissa kävin nostamassa tulen kattilan alle hetkeksi, jolloin kelmutetussa emalikattilassa pysyi hyvin lämpö kuumassa suljetussa keittiössä. 

Lopuksi: Lisää maito, sulatettu rasva, suola, pienellä terällä raastettu muskottipähkinä ja (tarvittaessa) siirappi. Kaada hyvin vellimäinen seos uunivuokiin, niin että pinnalle jää n. 1/3 kuohumisvaraa. Paista uunivuoassa 150 asteessa 3 tuntia.

Keitä perunat kuorineen suolattomassa vedessä imellettyä perunalaatikkoa varten

ps. Olin aivan hämmentynyt, kun ostelin joulukukkia, koska amaryllikseni maksoi vaivaiset 2,7 EUR. Joulutähtiä saa sitäkin halvemmalla.  Tunnelmallista joulunaikaa kaikille! 

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minä taas olen enemmän porkkanalaatikon ystävä;D
Imellettyä perunalaatikkoa ja muitakin joulun laatikoita olisin saanut tänään suomalaisen ystävän jouluisella illallisella,mutta flunssanpoikanen ja myrskyinen sää pakottavat jäämään kotiin
Teillä tosiaankin halvat nuo joulukukat,ja ei ihmekään:joulutähtikin onkin latinalaisen mantereen maista kotoisin ja muistan innostukseni,kun näin sitä Venezuelassakin kasvamassa ulkona monessa paikassa.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä ostin laatikot porkkalaatikkoa lukuunottamatta tänä vuonna. Olen ollut töissä ihan älyttömän paljon ja virta on vähissä. Mutta porkkanalaatikko on niin helppo ja nopeampi kuin muut laatikot, joten sen teen itse, se kun vielä on poikaseni suosikkilaatikkokin:) Jännä, että teillä on noin vähän noita perunalajikkeita saatavilla.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Yaelian: Voi harmi kun olet puolikuntoinen juuri tässä joulun alla kun tekemistäkin varmaan riittäisi! Toivottavasti paranet pian - no ainakin pääset rauhottumaan jos ei muuta ;) Noista kukista en tiennyt etukäteen mutta tosiaan joka puolella on joulutähtiä erittöin edullisesti. Pieniä, isoja.. kaikenlaisia ja erittäin komeita muuten ovatkin :)

Campasimpukka: No onhan se kiva että poika saa suosikkilaatikkoa, aina vaan parempi syy alkaa tekemään ;) mulla on joku ongelma itselläni sen riisin kanssa siinä porkkanan rinnalla, se rakenne on niin erilainen kuin lanttu- ja perunalaatikoissa.. mutta kaipa sitäkin vois tehdä jotenkin ilman riisiäkin vai voiskohan... Perunalajikkeet on surkeita täällä. Tai se lajike ;) Batata comum. Oikeen naurattaa.. :)

Maria kirjoitti...

Ihanaista joulunodotusta sinne teille! Leivoin eilen joulutorttuja kun oli vihdoin vahan viileampi paiva. Tanaan teen rosollin huomista kaverien keskeista lounasta varten, graavilohi on jo jaakaapissa maustumassa. Laatikoista taidan tehda vain porkkanalaatikon ja aattoaamuksi on tietenkin saatava riisipuuroa ja luumusoppaa :-)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

imelletty perunalaatikko on ihanaa ! Minä vaan en ole sitä koskaan tehnyt ja tänäkin vuonna mennään äidin tekemällä.
Jos sitten ensi vuonna koittaisi - melkein hävettää, kun ei nelikymppisenä ole edes kokeillut onnistuisiko.