lauantai 22. joulukuuta 2012

Graavilohi jouluksi


Graavilohi kannattaa tehdä itse - maistuu aivan erilaiselta kuin vakuumipakatut kaupasta

Tämän vuoden graavilohen tein aikalailla Pirkan ohjeella. Empä muista olenko aiemmin aiheesta edes reseptejä lukenut vaan tehnyt ihan näppituntumalla ja äidin kanssa keskustellen. Ajattelin, että muistuttelen aiheesta, koska maussa on valtava ero itse tehdyn graavauksen ja kaupan valmiin vakuumipakatun graavikalan välillä - vielä ehtii graavata kalan täksi jouluksi.

Graavilohi viipaloituna tarjolle

Graavilohi (tein alle 500 g palasen)

n. 700 g lohifileetä
n. 1 1/2 rkl karkeaa merisuolaa
1-2 tl sokeria
valkopippuria
runsaasti tuoretta tilliä
(koristeluun tilliä ja sitruunaa)

Pane lohifilee leikkuulaudalle voipaperille nahkapuoli alaspäin. Poista ruodot tarvittaessa. Ripottele pinnalle tasaisesti merisuolaa, sokeria ja rouhittua valkopippuria. Asettele tillin oksia lohen pinnalle. Leikkaa filee kahtia ja nosta palat päällekkäin lihapuolet vastakkain. Ujuta merisuolaa myös molemmille nahkapuolille leivinpaperin ja nahan väliin hieman. Kääri kalat voipaperiin tiiviiseen pakettiin ja anna kalan suolaantua jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Kääntele kalapakettia välillä, jotta kala suolaantuu tasaisesti. Poista tillinoksat ja irtoavat mausteet kalan pinnalta tarjoiluvaiheessa.

Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi ja/ kierrä viipaleet ruusukkeiksi tarjoiluvadille. Koristele sitruunalohkoilla ja tillillä.


Graavilohi matkalla kohta jääkaappiin

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Maistelin juuri tekemaani graavilohta jota tarjoan tanaan kavereille joululounaalla - hyvaa siita tuli ja taalta kun ei saa valmiiksi suolattuna niin olen aina tehnyt itse. Todella helppoa ja tietenkin hyvaa :-)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Maria: ai teillä ei sitä taas ole saatavilla? Meillä kyllä löytyisi, usein nähnyt monessakin paikassa. Mutta kannattaa tehdä itse ;) Miten sopii paikalliseen suuhun graavilohi?

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Kalan graavaus on meilläkin menossa ja sillä kuuluisalla näppituntumalla.
Itse tehty graavilohi kyllä maistuu ympäri vuoden, mutta erityisen hyvältä näin jouluna..

Jael kirjoitti...

Saako teilläpäin valmiiksi graavattua lohta?Täällä ei ,joten jos haluaa graavilohta,niin pakko tehdä itse.Minkä hintaista lohi teilläpäin on?

Heidi/Mustikkasuu kirjoitti...

Graavilohi kannattaa ehdottomasti tehdä itse, on se niin paljon parempaa. Ja reippaasti tuoretta tilliä täytyy olla. Hyvältä näyttää siis! Meillä on usein graavia, mutta jouluna se on erityisen tärkeää, että sitä on pöydässämme!

Jonna kirjoitti...

Meilläkin juuri aamulla graavattiin. Yleensä olen ostanut Stockan palvelutiskiltä, jossa graavaavat siinä odotellessa, mutta nyt tein ihan itte. Huomenna nähdään miten kävi... Ei kyllä pitäisi olla ylivoimaista ;-)
Hyvää joulua!

Maria kirjoitti...

Johanna: Taalta ei tosiaan loydy kuin savustettua lohta, ei suolattua. Meilla on onneksi paljon aasialaisia ystavia ja heille on aina maistunut hyvin graavilohi. Ausseillakin on nykyisin jo aika laaja "makupaletti" joten kylla on aina graavilohi kelvannut :-)

Katja kirjoitti...

Hyvän näköistä graavia. Sitä pitää ehdottomasti aina joulupöydässä olla.:)

Anonyymi kirjoitti...

Anoppini tekee järisyttävän hyvää graavikalaa vaikkei itse edes syö sitä! :D