torstai 18. heinäkuuta 2013

Ravintola Tintån lounas

Ravintola Tintån lounaskeitto (juures-tuorejuustokeitto) oli tosi hyvää  

Moi täältä kesälomalta ja tervetuloa uudet lukijat! En saanut tehtyä aikomaani Portugali-kirjoitusta, koska ruokapuolella siellä ei tapahtunut kovin suuria, kuten lomilla yleensä ;) Matka oli kyllä muutoin oikein onnistunut ja Portugali aivan ihana maa.

Kuitenkin, Turussa pääsin testaamaan ravintola Tintån lounaan ensimmäistä kertaa vasta tällä viikolla. Paikka oli ihana - kodikas ja aika krouvi. Tunnelmallisessa tilassa oli pienehköt pöydät intiimisti lähekkäin. Myös pihalla oli muutamia paikkoja, mutta ne pöydät olivat aurinkoisena päivänä jo varattuja kaikki. 

Otimme keitto + salaattibuffetin, jolle tuli muistaakseni hintaa 10,50 EUR ja siihen sisältyi myös jälkkäriksi kahvi/tee. En tiedä hämääkö Sao Paulon korkeat hinnat, mutta kyllä tuo minusta jälkkärikahvin kanssa on tosi edullinen hinta buffetista, jossa oli runsaasti valinnanvaraa, raaka-aineet laadukkaita ja ilmeisesti osittain myös luomu- ja/tai lähiruokaa. Jo vuosia sitten loppui minusta useammasta Helsingin paikasta lounaan yhteydessä tarjottava ilmainen kahvi/tee. Kahvi kuului niin Tintån kuin Paninikin (Linnankatu 3, 20100 Turku) lounaaseen, että hyvin on Turussa näemmä asiat ;)  


Pidin Tintån sisustuksesta

Lounaaksi valikoitui salaattibuffetista tällainen annos tällä kertaa

Ravintola Tintåssa lounaalla 
Jos innostuit itsekin, ravintolan löytää täältä:

Ravintola Tintå
Läntinen Rantakatu 9, Turku

3 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvalta :-) Mulla ei ole mitaan tietoa nuista Suomen ravintolahinnoista enaa, eika kylla oikein ymmarrysta euron arvostakaan. Suomessa ollessa kaikki tuntuu halvalta sen takia, etta Australian dollareiksi kaannettyna kaikki maksaa "enemman" (10 euroa olisi ehka noin 15 dollaria). Saa siis aina hyvalla omatunnolla shoppailla ;-D

Siiri kirjoitti...

Oi nam! Tintå on ollut jo pitkään testattavien listallani, ja tämä taas muistutti asiasta. ;)

Sanna kirjoitti...

Näyttää ihanalta annokselta. Minä olen menossa tapaamaan ystävääni, ja oli puhetta että etsisimme jonkin uuden lounasravintolan. Mikään ei ole parasta, kuin ihana brunssi tai hyvä lounas. Niillä lähtee päivä hyvin käyntiin. https://www.rioni.fi/tampere