torstai 29. marraskuuta 2012

Sienisalaatti kahdella tavalla

Sienisalaatti herkkusienistä


Edellisessä kirjoituksessa, Joulumenusta, pohdiskelin, onnistunko valmistamaan täällä sienisalaattia, koska kaupan tuoresienet ovat olleet tähän asti jotakin aasialaisia ja siis minulle ihan vieraita. Sain kommenttien puolella arvokkaita vinkkejä, ja sellaisenkin, että sienisalaattiin voisi käyttää ihan tuttuja tölkkiherkkusieniä metsäsienten sijasta. Koska tämä keskustelu muistui nyt kaupassa mieleeni, päätin koettaa samantien pikaversion herkkusienisalaatista tölkkiherkkusienillä. Tällä kertaa en vielä vatkannut mukaan kuohukermaa, mutta sen teen varmasti lopulliseen versioon jouluaatoksi, mutta näinkin tuli vallan mainio sienisalaatti. Maistelin salaattia iltasella italialaisella vaalealla leivällä. Saan aamulla kasvissyöjävieraan, jota varten tätä projektia juuri nyt aloittelinkin, iltamyöhällä :) Toivon, ettei suomalainen sienisalaatti ole liian eksoottista, we'll see ;)

(*lisäys: nyt joulukuun puolella löysin kuin löysinkin tuontituotteena italialaisia kuivattuja villitatteja pienestä herkkukaupasta - käytän joulupöydässä sitten pääasiassa niitä ja pienenä lisänä herkkusieniä, ks. alempi ohje)

Simppeli sienisalaatti syntyy myös tölkkiherkkusienistä jos omia suolasieniäkään ei ole saatavilla. Muista silloin tuoreet yrtit! Toinen vaihtoehto on hyödyntää kuivattuja tuontisieniä (siis täällä Brasiliassa). 


Sienisalaatti herkkusienistä (n. 4:lle)

180g valutettuja herkkusieniä tölkistä
n. 150g Vigor - requeijão cremosoa, brazilian cream cheese
reilusti tuoretta persiljaa
hieman tuoretta timjamia
iso nippu tuoretta ruohosipulia
valko- ja maustepippuria myllystä
suolaa myllystä
1/3 pientä valkosipulinkynttä paistinpannun kautta, eli ihan pieni ripaus vain

Silppua ainekset hakkelukseksi, lisää hapanmaitotuote, mausta ja maistele. Laita kylmään odottamaan tarjoilua ja koristele tuoreella persiljalla.

Juhlavampi sienisalaatti joulupöytään


1 tlk valutettuja herkkusieniä 
40 g kuivattuja villitatteja (1 pussi)
n. 130g Vigor - requeijão cremosoa, brazilian cream cheese/ "ranskankerma"
1 isohko punasipuli ihan pieneksi silputtuna
n. 1-1,5 dl vispattua kuohukermaa
hieman tuoretta timjamia
hieman tuoretta ruohosipulia
maustepippuria myllystä
suolaa myllystä
raastettua muskottipähkinää

Aloita sienisalaatinteko laittamalla kuivatut tatit n. 2 dl vettä likoamaan noin pariksi tunniksi. Silppua kaikki ainekset hakkelukseksi, lisää hapanmaitotuote, vispattu kerma, mausta ja maistele. Laita kylmään odottamaan tarjoilua ja koristele tuoreilla yrteillä. Kuohukerma ja punasipuli tuo sienisalaattiin tosi ihanan koostumuksen ja maun.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mitä itse pidit tuosta? Ja millaiset sienivalikoimat teilläpäin on?
Täällä se metsäsienten (tosin pohjoisessa on metsäsieniä talvella mutten tiedä missä enkä niitä tunne)puuttumisen korvaa onneksi tosi runsas ja hyvä kasvatettujen sienten valikoima.Lähellä olevassa jättimarketissa on varmaan ainakin 10 eri sienilajiketta. Siellä on tattejakin,tosin viljeltyjä.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Se on aina mielenkiintoista nähdä, miten kulttuurierot tulevat esille ruoan osalta. Eiköhän tuo sienisalaatti kuitenkin kelpaa hyvin :-) Kerro vieraan kommentit...

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Yael: meillä tosiaan marketeissa lähinnä jotakin aasialaisia sienilajeja jotka mulle ihan vieraita. Pitäis tutkis kyllä tarkemmin mutta kun mies ei syö sieniä niin en viittis kauheen usein ostella testaukseen ;) mulle meni herkkusienilläkin tämä salaatti - pääasia että saan sienisalaattia jouluksi ;) teen vähän juhlavamman jouluksi..hieman punasipulia ja kermavaahtoa. Valkosipulia ei tarvi kyllä yhtään.

Minna: sain itse asiassa tietää aamulla että vieraani syökin myös kalaa, ja päätin keitellä vielä suomalaisen lohikeiton lounaaksi meille ja hän ihan ihastui kyllä, harmitteli ettei miehensä ole syömässä mukana ;) lapsellekin maistui vaikkei kuulemma muuten kalaa saa menemään! Sienisalaatti meni myös kaupaksi mutta juttumme pyöri ehkä enempi sen kermaisen lohikeiton mausteiden ympärllä ;)