lauantai 15. marraskuuta 2008

Kirjolohesta on moneksi


Hetki sitten saatiin pohjoisesta mukava tuliainen, kala. Tänään käärin hihat ja tein tuosta vonkaleesta kalakeiton liemiä myöten itse ja jäipä siitä medaljonkejakin isommalle porukalle.


Kalaliemen tein Ruokatorstain reseptillä:
kalan fileointitähteet (pää,nahka,evät,ruodot)
n. 1 l vettä
2 tl suolaa
valkosipulinkynsi (ohjeessa 1 sipuli)
5 kokonaista valkopippuria ja 5 mustapippuria
2 laakerinlehteä
Poista kidukset kalasta ettei liemi samene! Laita muut osat kattilaan. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Poista vaahto pinnalta, jos sellaista tulee. Keitä seosta puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Siivilöi liemi ja ota kalakeittoa varten isoimmat kalapalat ruodosta talteen.




Kalakeittoa varten otin liemestä vain puolet, ja puolet pakastin. Keiton tein niin, että sekoitin kylmään kalaliemeen 2 tl ruisjauhoja, jonka jälkeen kuumensin lientä kattilassa kiuhuvaksi. Lisäsin suolaa, pippuria, lohkotut perunat ja porkkanat. Keitin 15 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin kalapalat, kerman (vajaa 2 dl) ja tuorepinaatin silputtuna. Anna kiehua vielä hetken. Mausta keitto voilla. Pitihän sitä pikkaisen maistaakin :)

3 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

keittosi näyttää hurjan hyvältä! mekin on ruvettu tekemään kaallientä vasta tänä syksynä itse, kun Pastapää on opetellut kalan fileointia. en uskonutkaan ennen miten erimakuinen liemi voi tulla kalasta verrattuna liemikuutioon.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Hyppysellinen: No ihan totta, maussa on kyllä ero että jos vaan mahdollisuus niin kannattaa se tehdä. Ihan pikkujuttu vielä.. luulin itse asiassa että sen liemen keitto olisi jotenkin pitkäkin operaatio.. :)

Fileointi.. voi jos tuo mies innostuisi meilläkin. Ainakin tuon vonkaleen kanssa tarvitsin ihan voimaa kun vedin veistä kalan läpi :)

M'man kirjoitti...

Keittosi on maukkaan nakoista.

Tassa kuviasi katsellen paadyin seuraavaan :

olet taiteellinen kokki :)

varisilmaa, taiteellisuutta loytaa naista kuvistasi yllin kyllin, vaikka ihan vain keittiossa tapahtuvatkin suurin osa.

Ehka se juuri onkin se, joka naista saa niin kauniita. Keittiohan on kodin sydan, jossa luovuus paasee vapautumaan ;) Naytat olevan keittiossa viihtyva ja taitavakin.

Ihana jakaa resepteja ja menyitasi taalla ruudun takana. ;)

JAtkan kulinaarimatkailua - otan kiinni viime kaynniltani postauksiasi. :)