maanantai 15. marraskuuta 2010

Isänpäivämenu osa 2: Kinuskikakku


Isänpäiväkakku: kinuskikakku

Isänpäiväkakun toivottiin olevan jollakin tapaa suklainen. Jos leivon jotakin makeaa, niin pyrin yleensä jostakin syystä tekemään aina jotakin kinuskista ;) Isänpäiväkakun tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa aviomiehelleni, joka vietti siis 1. isänpäiväänsä 5-kuisen vauvamme kanssa. Ohjeena toimi Riikan ruokaohjeet -blogin resepti. Tosin, kakustani tuli vain kaksikerroksinen ja en uskaltanut loppujen lopuksi olla lisäämättä hedelmää, joten kakusta löytyy lisäksi päärynää soseena. Myös kinuskin keittoon en itse lähtenyt vaan ostin valmista, koska en ole koskaan saanut aivan yhtä hyvää itse tekemällä (jää liian löysäksi aina) ;)

Kinuskikakku isälle  

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutukseen: kevyt maitoa

Täyte:
1 iso Daim-patukka
1 prk kermaa
1/3 kinuskitetrasta
1 pilttipurkillinen päärynää soseena

Koristelu:
kuohukermaa
kinuskia
Daim-patukkaa rouheena

Valmista kakkupohja vaahdottamalla munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi esim. nuolijalla. Paista kakkupohja voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa kypsäksi, n. 20-30min. Anna jäähtyä täysin ennen leikkaamista, täyttämistä ja koristelua.

Pohjan valmistaminen

Rouhi Daim-patukat veitsellä pieniksi muruiksi. Vaahdota täytteeseen tuleva kerma, lisää Daim-murskaa sekä kinuskia siihen. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan, kostuta pohja maidolla ja lisää päärynäsose pohjan päälle. Sen jälkeen laita kermatäyte päälle.

Kakun täyte kerrosten väliin

Paina kansi päälle ja kostuta pinta maidolla. Pursota kakulle kermavaahtoreunus, levitä loput kinuskista (reilusti) kakun pinnalle ja koristele Daim-rouheella.


Valmis kinuskikakku ensimmäistä isänpäiväänsä viettävälle 

3 kommenttia:

Maria @ Scandi Foodie kirjoitti...

Herkullinen kakku! Ensimmainen isanpaiva oli varmasti ikimuistoinen :-)

Riikka R kirjoitti...

Hienoa että kakku maistui :)
Minäkin meinasin tehdä tämän kinuskiunelman isänpäiväksi, mutta päädyinkin Pirkan valkosuklaa-puolukkakakkuun :)

t. Riikka Riikan Ruokaohjeista

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Maria: no kyllä juu, oli kiva tehdä miehelle mieluinen lounas ;)

Riikka R: Kiitokset reseptistä! Kuulostaa hyvältä tämä sinun tämänvuotinenkin!