lauantai 9. helmikuuta 2013

Bom carnaval a todos!


Päivitys: lisäsin vielä kuvia paikallislehti Folhan nettisivuilta tuonne alle

Brasilia on kansallisten vapaapäivien luvattu maa. Taas meillä on yksi sellainen käynnissä, nimittäin karnevaalit. Viime yönä oli Sao Paulon sambakoulujen kulkueiden vuoro, tänään Rion. Paikan päälle Sambódromoon, eli sambakoulujen stadionille ei tietenkään päästy katsomaan, koska kulkueet tanssivat illasta alkaen läpi yön. Meille riitti se, mitä tv:stä näkee - tuli vähän jopa Euroviisut mieleen, kun siinä ihmeteltiin asuja ja musiikkia herkutellen miehen kanssa iltamyöhällä. Ei tuo samba tanssilajeista mikään vaikeimman tai monipuolisimman näköinen ole, mutta kyllä se ihan viihdyttävää on. Tanssijoita on kulkueissa laajalla ikähaitarilla. Mukana näytti olevan aivan upeissa isoissa kellohameissa ja täysissä naamiaisasuissa jopa 60-70-vuotiaita. Taitaa olla siis koko kansan juhla ihan todella. Meillä jatkuu loma vielä keskiviikkoon, joten saatan viettää aikaa hieman keittiönkin puolella tässä lomalla, mikäli ei liikaa laiskota. Siihen asti, mukavaa viikonloppua sinne!







Karnevaalikuvat lainattu Folha de S.Paulon sivuilta.

6 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Brassit osaavat varmasti juhlinnan taidon! :-D Ihanaa viikonloppua sinnekin!

Jael kirjoitti...

Tenha um feliz carnaval!

SatuKoo kirjoitti...

Wau, olisipa hienoa olla siellä juuri tällä hetkellä :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Hyvää karnevaaliaikaa ! Voi hyvin olla, että hauskempi katsoa telkkarista kuin olla itse ryysiksen keskellä :-)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

p.s. blogissani on sinulle haaste :-)

Anna kirjoitti...

Olen ollut Riossa karnevaaliaikaan ja se on kyllä ollut ikimuistoisimpia kokemuksia. Sitä tunnelmaa on mahdoton edes kuvailla, kertakaikkisen mahtavaa!