sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kalaviikonloppu

Pakkaspäivän kermainen kalakeitto


Ostin kokonaisen suomalaisen kirjolohen (1,5 kg) tässä yksi päivä. Ja siinähän sitä saakin sitten kaksi aikuista syödä kalaa enemmän kuin olisi tarvetta ;) Tällä kertaa syntyi niitä perinteisiä ruokia kalasta - ensin lohta fileenä pannulta, sitten kalakeittoa ja lopulta kalasalaattia. Välillä tuli tunne, että olisimpa pakastanut jonkun palan ;)



Kirvelillä maustetut valkosipuliperunat kalafileelle

Kalafileelle tein valkosipulikermaperunat ja tomaattisalaatin balsamicolla ja oliiviöljyllä.

Valkosipulikermaperunat

perunoita
2-3 valkosipulinkynttä palasina
oliiviöljyä
kermaa
suolaa
pippuria
kourallinen tuoretta kirveliä hienonnettuna (valmiille perunoille)

Kuori ja viipaloi perunat. Lisää silputtu valkosipuli mukaan. Pyörittele perunat reiluilla lorauksilla oliiviöljyä. Lorauta mukaan kunnolla kermaa, jossa perunat voi muhia uunissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista n. 30 min. 300 asteisessa uunissa tai niin että perunat alkavat pinnasta saamaan vähän väriä. Silppua tuoretta kirveliä ja sekoita silppu uunista tulleisiin kuumiin perunoihin ennen tarjoilua.

Kalakeitto

Keitin tälläkin kertaa liemen itse fileerausperkeistä, vedestä, sipulilohkoista, valkopippureista, laakerinlehdistä. Kalaliemikuutioita en halua käyttää, koska mieheni on tiukentanut suhtautumistaan natriumglutamaattiin :) Siivilöin liemen keittoa varten. Valmista lientä maustoin suolalla, tuoreella tillillä, reilulla lorauksella kermaa ja n. 1,5 dl valkoviiniä, joka piristi kivasti kermaista keittoa.

Liemen ohella keittoon pääsi

pala lanttua pieninä palasina
pala palsternakkaa palasina
1 porkkana palasina
2 kiinteää perunaa lohkoina
kourallinen pakastettuja papuja kokonaisina,
katkarapuja ja
kirjolohta paloina

Lisää valmiiden kasvisten joukkoon katkaravut ja kalapalat ihan loppuvaiheessa vai hetkeksi ennen tarjoilua. Koristele tuoreella tillillä. (kuva on otettu vasta tekopäivää seuraavan päivän annoksesta, ja tilli on näemmä syöty jo 1. kierroksella ;)

2 kommenttia:

Maria @ Scandi Foodie kirjoitti...

Kaipaan taalla juuri kunnon lohta! Suomessa se on niin paljon halvempaa ja parempaa. Ihana keitto!

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Maria: Mutta se ärsyttää että useimmiten vaalea kala on täällä ihan törkyhintaista, siikaakaan ei kehtaa kyllä kovin usein ostaa. Kyllä lohikin on aikamoisissa hinnoissa jos ei tarjouksessa juuri jossakin :) Mutta näillähän se on pakko mennä.