lauantai 12. helmikuuta 2011

Suolataikinassa haudutettu lohi mozzarellasalaatilla

Maustunut lohi lopussa sitten lautasella


Taas hauduteltiin lohta suolataikinassa miehen työmatkalta kotiinpaluun kunniaksi. Tällä samalla ohjeella kuin isänpäivänäkin. En käy tässä toistamaan itseäni samalla tarkkuudella kuin viimeksi koska kaikki löytyy linkistä. Tuo puolituntinen on kyllä niin täydellinen paistoaika isoille fileille - tulee ihanan kosteaa ja maustunutta kalaa.

Suolataikina lohelle
6 dl merisuolaa
6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl curry-maustetta
n. 3 dl vettä (lisää vähitellen!)

Lohi ja sen mausteet 
2 kokonaista lohifilettä, fileroitu, ruodot poistettu
1 thai-basilikapuska
1 korianteripuska
suolaa
mustapippuria rouhittuna

Valmista suolataikina sekoittamalla kaikki taikina-aineet keskenään ja kaulitse siitä runsaassa jauhossa kaksi levyä, toinen kalafileiden alle ja toinen päälle. Täytä kuitenkin ennen ylemmän taikinakannen nostamista päälle, fileiden väliin kaikki lohen mausteet (tuoreet sekä suola ja mustapippuri). Kalafileet asetellaan vastakkain lihapuolet toisiaan vasten mausteet välissä. Painele taikina tiiviisti kiinni kalaan ja ummista kaikkialta reunat. (kuvat alla)

Paista kalaa (kiertoilma)uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Avaa taikinakansi (se on tosi kova) veitsellä reunoilta, ja kalan nahka tarttuu siihen kätevästi tarjoilua ajatellen. Tarjoile heti hyvän salaatin kanssa. 

Suolataikina valmistumassa ja itse kala

Taikinan kaulimista & korianteri ja basilika kalafileellä

Kala kääritään tiiviisti suolataikinaan ilman aukkoja

Valmis kala leikattavaksi


Kalalle tehtiin ihanan maustunut salaatti:

Mozzarellasalaatti

puska rukolaa
puska basilikaa
1 mozzarellapallo (revi käsin)
rasia kirsikkatomaatteja
kalamata-oliiveja
balsamicoa
oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Anna salaatin levätä pöydällä hetki ennen tarjoilua, sillä mozzarella on parempaa jos se ei ole ihan jääkaappikylmää. Lisäksi balsamico ehtii samalla hieman maustaa mm. tomaatteja.

Mozzarellaa, oliiveja, tomaatteja,
rukolaa ja basilikaa


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuo lohi näyttää kyllä mielettömän hyvältä!

Maria @ Scandi Foodie kirjoitti...

Tata taytyy kylla kokeilla! Taalla lohi on tosi kallista, mutta kalamarkkinoilta loytyy onneksi kokonaisia lohia halvemmallakin. pr

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Tämä oli ihan huippua ;). Tein vkonloppuna ja neljään pekkaan vedettiin filettä 1,5 kg. Täytteeksi laitoin thaibasilikaa ja tilliä sekä freesattua sipulia.
Kiitos loistavasta ohjeesta. Uuniperuant saivat täytteen vuohenjuustosta ja punasipulista.
"Apinoin" lisukkeeksikin mozzarellasalaatin eikä sekään pettänyt ;).

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Satunnainen vierailija: Hei ompa kiva kuulla!! Sitä menee kyllä reilusti meilläkin aina kun on niin ihanan kosteaa ja maustunutta :)