perjantai 31. toukokuuta 2013

Nopeat lohipitaleivät, kasvislounasta naapurustossa sekä uusi Le Pain Quotidien

Pikaiset lohipitaleivät

Olimme tänään lasten kanssa liikkeellä yli 5 tuntia. Kierroksen alkuun kävimme lounaalla naapurustossa kasviscrêpeillä sekä hakemassa iltapäivän safarille mukaan naapurin uudesta leipomosta herkkuja. (Kaikki kuvat on tänään siis kännykkäkuvia liikenteestä). Mua kiinnostaa aina tosi paljon, kun uusia liikkeitä avataan lähelle, vaikka en ole lähellekään kaikkia vanhojakaan ruokapaikkoja ehtinyt käydä testaamassa. Asumme alueella, jossa on tosi paljon ruokapaikkoja ja erityisesti lähialueen bisnesmaailmalle suunnattuja lounaspaikkoja - lounasaikaan viikolla naapurustomme onkin aivan täynnä pikkutakkiporukkaa ja ruokapaikkoihin saa jonotella. Muutama tosi positiivinen uusi ravintola on avannut ihan vastikään taas naapurustoon, mutta tämä kahvila/leipomo/ravintola, jonka tänään testasin, on hieman erilainen paikalliseen tyyliin nähden. 

Se on nimittäin ranskalaistyyppinen ja näyttää vähän sellaiselta leipomolta, joita Euroopassa on totuttu näkemään. Kivaa vaihtelua siis meille :) Täältä Le Pain Quotidienista (sanahirviö) tarttui sitten mukaan minipistaasikakkuja, persikka-mantelileivos sekä muutama iso mutakakkupalanen. Kaikki oli tosi onnistuneita. Itse tykkäsin aivan erityisesti noista pistaasikakuista. Ne sisälsivät oikeasti pistaasia myös sisällä - ei mitään uutetta. Niihin oli jotenkin saatu myös ihana karamelisoitu pinta ja kaikin puolin, yksi herkullisimpia leivoksia pitkään aikaan. Joitakin säästyi vielä kotiinkin ja nautiskeltiin illalla mutakakkua kermavaahdon kanssa kotona. Täältä saa leipomotuotteiden lisäksi myös ruokaa ja suolaista syötävää, mutta niihin emme tarkemmin perehtyneet, koska olimme juuri tulleet lounaalta. Leipää maistelin kassajonossa ja tykkäsin kovasti. Kahvila on tosi kiva lisä naapurustoomme - haaveilen jo viikonloppubrunssista tässä valoisassa ja raikkaassa paikassa. Ainoa miinus oli, että myös hinnat olivat ns. aika eurooppalaisia, mutta eihän sitä nyt joka päivä... (esim. minipistaasikakku 2 EUR, iso mutakakku 3,3 EUR)

Vähän leipomopuolta 
Tuo ylärivin "pieni" cookie täytyy joku toinen kerta koittaa..
Siellä myytiin myös kotiin kaikenlaisia levitteitä, hilloja ja esimerkiksi teetä. 
Onneksi leipomo on lähellä.. 
Kahvilalla oli jopa nettisivut?! Kuvakaappaus sivulta: http://www.lepainquotidien.com.br/ 

Portobello crêpes -annokseni sisälsi portobello-sieniä, avokaadoa, rukolaa, aurinkokuivattua tomaattia, kesäkurpitsaa ja se tarjottiin peston, tapenaden ja salaatin kanssa. Ei varmaan vaikea kokeilla joskus kotonakin. Annos oli virkistävä poikkeus brasilialaisesta tyylistä määrä ennen kaikkea..
Kasviscrêpes
Aurinkokuivattu tomaatti, mozzarella, rukola -crêpes

Lopuksi vielä muistiin nopeaakin nopeampi lounas: 

Lohipitaleivät

pitaleipää
lohta
queijo cremoso: yogurt, tipo Labneh (myös esim. tsatsiki käy)
salaattia
tuoretta rukolaa
tuoretta vesikrassia
suolaa, pippuria
lime
(öljyä ja voita paistamiseen)

Mausta lohi reilulla suolalla ja ripauksella pippuria. Paista lohifilee kuumalla paistinpannulla voissa ja öljyssä niin, että koko paiston ajan painat filettä kattilan kannella. Purista pannulle limestä mehua kesken paiston. Paista molemmilta puolilta (painaen), mutta älä päästä lohta ylikypsäksi - se on parempaa ennen sitä. Lämmitä pitaleivät mikrossa tai uunissa ja täytä ne rukolalla, salaatilla, paistetulla lohella sekä kastikkeella. Nauti samantien lämpimänä.  

Lohi kannattaa kypsentää kattilankannella painaen - se saa ihanan pinnan

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tosi kivan nakoisia uusia ruokapaikkoja! Meilla ei tule kaytya juurikaan viikonloppuisin ulkona syomassa; johtunee suureksi osaksi ihan laiskuudesta ;-) Tuo lohileipa nayttaa myos tosi hyvalta! Itse olen tehnyt jo pariin otteeseen ihanan kermaista lohikeittoa, se on maistunut varsinkin kylmempina iltoina.

Jael kirjoitti...

Ihanaa kun on tosi lähellä kivoja ruokapaikkoja.minulla ei sellaisia ole ihan vieressä mutta puolen tunnin bussireissu vie Tel Aviviin joka on täynnä ihania ruokapaikkoja ja jossa myös on juuri tuollaisia paikkoja kuten tuo leipomopaikka.Nami,lohipita kuulostaa niin houkuttelevalta:-)