maanantai 12. elokuuta 2013

Lakkaherkku


Lakkaherkku

Mieheni työkiireiden vuoksi Brasiliaan paluumme on hetken viivästynyt ja elo huoneistohotellissa sai siis jatkoaikaa parisen viikkoa. Hetki sitten taisin luetella millaisin Suomi-herkuin aiomme lomailua täällä jatkaa, mutta en osannut varmaan edes haaveilla tuoreista lakoista?

No näistä pohjoisen herkuista tein tänään esikoisen kanssa pikapikaherkun. Kiitokset anopille, että tällaisia  marjoja oli käytettävissä! Oli sen verran vieraantunut tämä meidän tyär jo lakoista, että innokkaan tekovaiheen jälkeen palanen kakkua lautasella näytti kuitenkin sitten kuulemma kauhean pelottavalta nuitten marjojen kanssa. Meille aikuisille maistui sitten lastenkin edestä.

Lakkaherkku

1-kertainen piiraspohja
marenkilevy (vanilja)
1 prk kermaa
lakkoja
vaniljasokeria
sokeria
persikkahilloa (ei lisättyä sokeria)

Kostutus

maitoa & vaniljasokeria

Kostuta reunallinen piiraspohja kevytmaidolla, jossa hieman vaniljasokeria. Levitä ohut kerros persikkahilloa pohjan päälle. Laita marenkilevy hillon päälle. Vatkaa kerma (käsin :) vaahdoksi ja mausta sokereilla makusi mukaan. Levitä kermavaahto pohjan päälle ja koristele lakoilla. Ripottele pinnalle vielä hienoa sokeria ja laita kylmään odottamaan kahvihetkeä.

Vinkki! Piiraan voi tehdä jo edellisenä iltana - näin marenkilevy ehtii ihanasti pehmetä kermavaahdon alla.



8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Voi nam!! Meidankin porukat oli keranneet hilloja tana vuonna ihan urakalla kun oli niin hyva sato. Tama herkku maistuisi vaikka heti! Mulla on hillahilloa jaakaapissa, jospa herkuttelisin silla paremman puutteessa :-)

Paula kirjoitti...

Voi että, pelottavia hilloja :D Aina välillä harmittaa, mitä vekaroilta menee sivu suun jonkin jännän päähänpinttymän vuoksi. Mutta onneksi kehitys menee koko ajan eteenpäin..
Hillat ovat kyllä niin houkuttelevia, varsinkin kun ovat enemmän tavoittamattomissa. Me emme niitä poimi vaikka muita marjoja kylläkin. Onneksi on anoppi ja isä, jotka tuovat tuliaisia :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Minulla on lakkoihin vähän sellainen kaksijakoinen suhde - tykkään mausta mutta ne siemenet... Nauttikaa nyt oikein urakalla Suomen "lisäajasta" :-)

Jael kirjoitti...

Luulin teidän jo olevan takaisin Brasiliassa....
Oih mikä ihanuus ja lakkoja kaipaankin täällä.Olin suolla heinäkuussa poimimassa mustikoita ,mutta yhtäkään lakkaa ei siellä silloin näkynyt...

Minka kirjoitti...

Oi kuinka ihanalta näyttää! Rakastan lakkoja, saispa niitä itsekin jostain niin voisin tehdä kans jotain kakkua tai herkkuleivoksia :-)

Bittle Tree kirjoitti...

I'm going to have to try this. It looks delicious.

Hiidenuhma kirjoitti...

Lakat ovat herkullisia, vaikka meilläkin lapset kommentoivat niitä siemeniä ;) Mukavaa jatkolomaa!

Siiri kirjoitti...

Kerrassaan ihanan näköistä! Voi kun saisi lakkoja...