lauantai 20. helmikuuta 2010

Makea kanatagine ja kuskuslisuke



Kuskussalaatteja on tehty täällä ennenkin. Tänään tein kuskuslisukkeen kanataginelle.



Kuskussalaatti (4 hlölle)

2 dl kuskusia
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 sitruunan puristettu mehu
1/2 sitruuna paloiteltuna
2 kevätsipulin vartta pilkottuna
nippu tuoretta korianteria silputtuna
merisuolaa ja mustapippuria rouheena

Keitä 4 dl vettä ja kaada kulhossa olevien kuskusien päälle. Anna veden imeytyä jyviin.

Paista oliiviöljyssä valkosipuli ja kevätsipulit (silputut) nopeasti. Sekoita kuskusiin ja lisää myös muut aineet. Laita kylmään odottamaan taginen valmistumista. Tarjoiluvaiheessa koristele korianterilla, sitruunalla ja oliiviöljyllä.

Makean hedelmäinen kanatagine (4:lle)



2 perunaa palasina
2 porkkanaa palasina
kanafileitä (3 kpl isoa), paloittele isoiksi
kourallinen aprikooseja (kuvassa)
2 kevätsipulinvartta silputtuna
1 valkosipuli hienonnettuna
kourallinen mantelilastuja (kuvassa)
2 kanelitankoa
1-2 rkl hunajaa
2 tl juustokuminaa
ripaus inkivääriä
ripaus chiliä
suolaa
mustapippuria

Keitä kuoritut peruna- ja porkkanapalaset melkein kypsiksi kiehuvassa vedessä.

Laita paistinpannuun oliiviöljyä, chili, inkivääri, juustokumina ja valkosipuli. Pyörittele niitä hetkisen ennen kanapalojen lisäämistä makujen voimistumiseksi. Lisää sitten kanapalaset ja juoksevaa hunajaa. Ruskista kanapalaset kauniin väriseksi, mausta suolalla ja pippurilla. Kanat saavat tulla melkein kypsiksi muttei aivan. Lisää sitten kevätsipuli, puolitut aprikoosit, mantelilastut sekä kanelitangot hetkeksi pannulle. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada tagineen pohjalle keitetyt perunat ja porkkanat, lisää kanaseos päälle. Laita tyhjään kuumaan paistinpannuun 2 dl kermaa ja irrottele vielä pannusta loput maut kerman kuumentuessa, ja lisää kuuma kerma tagineen kaiken päälle.

Laita uuniin 200 asteeseen n. 30 minuutiksi. Syö uunituoreen kuuman naan-leivän ja kuskussalaatin kanssa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä!

Insanity kirjoitti...

Oikeaa herkkuruokaa!
Muistaakseni olen vähän saman tyylistä taginea joskus tehnyt, mutta käyttäen lampaanlihaa.

Chez Jasu kirjoitti...

Vasta ensimmäistä kertaa löysin blogisi. Erittäin hyvän näköisiä sekä ruoat että kuvat!

Risulinna kirjoitti...

Chez Jasu: Mukava kun piipahdit, tein itse asiassa tässä joku hetki sitten sinun reseptilläsi erittäin hyvää leipää..senkin kirjoittelin tänne ylös että osaan tehdä seuraavan kerran :)

Insanity: Nimenomaan lampaanlihatagine on varmaan se useammin lähi-idässä syöty.. lammas onkin aivan ihanaa. Tämä oli arkisempi versio.