perjantai 22. heinäkuuta 2011

Oliiviöljy

Toscanassa oliivit vasta kypsyivät
kesäkuussa

Käytän oliiviöljyä kaikessa ruuanlaitossa. Meillä ei itse asiassa käytetä rypsiöljyä ollenkaan johtuen oliiviöljyn kiistattomista terveyshyödyistä rypsiin verrattuna. Myös maku on ihan toisesta maailmasta. Eniten oliiviöljyä menee ihan sellaisenaan salaattikastikkeena sekä pastan ja kasvisten seassa. Öljyn pitää mielestäni olla niin hyvänmakuista, että sillä voi dippailla vaikkapa rapeaa leipäpalaa :) 

Oliiviöljyn voimakas maku säilyy parhaiten, jos se lisätään ruokaan lopussa jo kypsennetyn ruoan joukkoon. Sanotaan, ettei oliiviöljy itse asiassa kestä kovin hyvin paistamiskuumuutta tuhoamatta antioksidantteja. Siksi paistamiseen kannattaisi käyttää ihan voita (laiskuuttanu myös paistan kyllä useimmiten oliiviöljyssä).



Villan uima-altaalta näkyi öljypuita silmänkantamattomiin


Italian Toscanasta kesäkuussa vuokraamamme villan pihamaalla sain tutustua hedelmiä tuottaviin oliivipuihin (öljypuu) ihan lähietäisyydeltä. Itselläni oli kokemusta aiemmin ainoastaan parvekkeella olleesta metrisestä oliivipuusta, joka kuihtui hoidossani aika nopeasti alkutalvesta. Se ei siis päässyt tuottamaan hedelmää. Mutta Toscanassa oliivipuut olivat hyvässä voinnissa - pihan oliivit olivat tosin vielä kesäkuussa aika pieniä, koska ne kerätään vasta syksymmällä.

Paikan omistaja, opettaja ammatiltaan, itse asiassa tekee puistaan kylmäpuristettua oliiviöljyä. Yhdestä kilosta oliiveja hän saa kuulemma puristettua n. 20-40 ml oliiviöljyä. Puita hänellä oli 500 yksilöä.  Toimme mukanamme Suomeenkin pari pulloa hänen oliiviöljyään. Ja pääsimme tutustumaan kahden viikon aikana tuohon tuotteeseen hyvin sillä se oli koko ajan käytössä ruuanlaitossa.



Oliiviöljyn puristuksesta mielenkiintoinen pätkä wikipediasta:

Oliivit huuhdotaan ensin kylmällä vedellä, joka poistaa oksan- ja kaarnanpalat, mullan, lehdet, etanat sekä muut mahdolliset roskat. Tämän jälkeen oliivit punnitaan ja kaadetaan myllyyn, jossa oliivien hedelmäliha rikotaan ja vaivataan massaksi. -- Siemenet poistetaan myöhemmin. Tasaiseksi hierottu massa, josta öljy alkaa erottua, siirretään kuitumattojen väliin lempeään puristukseen tai nykyisin useimmiten sentrifugiin, joka erottelee kasvisnesteen, öljyn ja siemenet. Tätä kutsutaan kylmäpuristukseksi, massan lämpötila on korkeimmillaan n. 30 C-astetta. Tätä seuraa vielä viimeistelevä erottelu öljyseparaattorissa. Öljy varastoidaan ruostumattomiin terästankkeihin. --

Neitsytoliiviöljyn valmistuksessa saa käyttää vain mekaanisia menetelmiä. Puristamista, pesemistä ja siivilöimistä lukuun ottamatta öljyä ei ole käsitelty millään tavalla, eikä siihen ole sekoitettu muita aineita.
 (Lähde: wikipedia)

Frantoi Cutreran palkittu oliiviöljy

Villan omistajan oliiviöljyjen lisäksi toimme kotiin ison pullon palkittua Frantoi Cutreran oliiviöljyä. Öljyissä on paljon eroja. Tämä kyseinen öljy on kyllä erinomainen myös meidän mielestä. Maku on tosi hienostunut ja pehmeä. Mutta silti oliivi pääsee siinä oikeuksiinsa. Ostotilanteessa maistoimme paria muutakin öljyä, mutta päädyimme tähän. Jotkut oliiviöljyt on mielestäni vähän liiankin voimakkaita (jopa karvaita) ja siten käyttö täällä kotikeittiössä pikkaisen enemmän rajoittunutta.

Suosittelen eri oliiviöljyjen vertailua - markkinoilla on niin monenlaista tarjolla ja hyviäkin löytyy.


Oliiviöljy pääse oikeuksiinsa salaatissa

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hyvä postaus.Käytän oliiviöljyä (täällä tuotetttua) ja myös kylmäpuristettua rypsiöljyä.
Kotini viereisessä puistossa kasvaa 2 suurta oliivipuuta,joissa ainakin ennen Suomeen lähtöäni oli aika runsaasti raakileita (pitääkin huomenna mennä tarkistamaan mikä tilanne nyt on...)-Kun asuin täällä pohjoisessa ,sain kutsun vuotuisille oliivinviljelijöiden tapahtumaan,jossa olikin kaikenlaista tietoa oliiveista,ja ruokaa,jossa sitä oli käytetty.Kaupungissa kasvoi myös runsaasti oliivipuita.Täkäläinen oliiviöljy on erinomaista;saisi vain olla hieman halvempaa....

Jael kirjoitti...

Ai niin vielä,itse pidän aika voimakkaista oliiviöljyistä,kuten Picholine tai Koroneiki-oliiveista puristetuista öljyistä.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Yaelian: oi kuullostaapa mukavalta tapahtumalta - tuollaisia tarvittaisiin täälläkin! :) ehkä oliiviöljyn ympärille rakennettu olisi vähän keinotekoinen mutta jotakin paikallista juttua olisi kiva tarkastella viljelijöiden kanssa :) Maksaako oliiviöljyt sielläkin tosiaan paljon? Meillä on samaa ongelma :) mutta kestää kuitenkin sen verran se pullo aina, että en ole sen takia päätynyt käyttämään muita öljyjä.

Jael kirjoitti...

Oliiviöljy,vaikka sitä täällä tuotetaankin ,ei ole mikään kauhean halpa juttu. Sanoisin,että hinnat kuin Suomessa,paitsi täällähän nämä ovat lähiruokaa.Plussana tosin on valtava valikoima erilaisia öljyjä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni muut sivuston omistajat pitäisi ottaa tällä sivustolla malli, erittäin siisti ja hyvä käyttäjäystävällinen tyyli ja design, puhumattakaan sisällöstä. Olet asiantuntija tähän aiheeseen!