sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Pätkis-juustokakku

Pätkis-juustokakku
Pätkis-juustokakkuni ei tarvitse uunia ja on muutenkin yksinkertainen toteuttaa. Alkuperäinen ohje tähän kakkuun löytyy Chocomum-blogista. Ihan pikkuruisilla muutoksilla:

Pätkis-juustokakku

Pohja:
2 minttu-dominokeksipötköä
70g voita

Murenna keksit ja sekoita sulatettu rasva keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohjavuuan pohjalle (laitoin pohjalle leivinpaperiympyrän, että saan sen nätisti pohjasta tarjottimelle).

Juustotäyte:
4 liivatelehteä
1,5 pätkispussia, ja sulatettavaa suklaata myös pinnan koristeluun
250 g maustamatonta Viola-tuorejuustoa (tai Mascarpone-juustoa)
1 purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
1/2 dl kuumaa kahvia

Dominokekseistä tulee kakun pohja

Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Hienonna sillä aikaa pätkikset ja sekoita ne tuorejuuston joukkoon. Vatkaa vaniljakastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita juuston ja suklaan joukkoon. Lisää tl vanilja-aromia. Purista vesi liivatteista ja sekoita ne kuumaan kahviin. Lisää seos ohuena nauhana muun täyteseoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa min. 3-4 tuntia. Irrota kakku vuoasta ja koristele esim. aidoilla kukilla (muista sellofaani varren ympärille!) ja sulatetulla suklaalla. Tein suklaasta pintaan pieniä pitkulaisia palloja, joita vedin tikulla vielä  yhtenäisemmäksi riviksi. Keitä kahvit ja hemmottele kaikkein rakkahinta!

Kakun päälle voi laittaa aitoja kukkia (varret foliossa)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta blogisi on aivan mahtava! Kuvat ovat uskomattoman hienoja ja reseptit omaan makuuni hyvin osuvia.

Mistä olet löytänyt tuon ihastuttavan kulhon, jossa on domino-keksejä?

Mukavaa kevään odotusta!

T. Anu

Risulinna kirjoitti...

Hei Anu!
Mukava kun jätit kommentin, kiitos siitä :) Tuo kippo on kyllä tosi monikäyttöinen.. piti ihan mennä katsomaan minkä merkkinen se on, koska ostopaikkaa en saa kuollaksenikaan päähän. Se on IB Laursen -merkkinen.. merkki joka myy tanskalaisia sisustustuoteita. Mulla on aavistus, että olisin ostanut sen Humppilan Iittalan tehtaanmyymälän naapurista (automatkalla mökille), mutta nyt en osaa varmaksi sanoa :) Mukavaa kevään odotusta myös sinulle!

MiaO kirjoitti...

Ooo, miten ihastuttava kakku! Itsekin olen juustokakkujen vannoutunut ystävä, ja pätkis on ihan lempparisuklaata. Joten tuota reseptiä täytyy kyllä kokeilla! Sitten ensi kesän Suomi-lomalla viimeistään. Osaatpa muuten kauniisti koristellakin!

Risulinna kirjoitti...

MiaO: Kaunis Kiitos :) Koita ihmeessä.. pahimpaan himoon se pätkis riittää jo mutta jos innostut niin koitahan kakunkin muodossa :)

Aino kirjoitti...

Aivan ihana kakku... Mmm :P Ja nämä sinun kuvasi ovat kertakaikkisen ihania, voisin selailla blogiasi ikuisuuksia. Nytkin meinaan myöhästyä luennolta, kun täällä vielä tutkailen ihania ohjeita ja kuviasi, ihan kuin taideteoksia :)

Risulinna kirjoitti...

Aino: Hei! kiitos paljon mukavista sanoista!! :) Päivän piristys :) Kävin muuten katsomassa sun kuvia aamupaloista, ja oon kyllä ihan samaa mieltä.. niitä on ihana kuvata! Samaa koskee välipaloja ja iltapaloja.. :) punaherukoita ei oo tullut hetkeen syötyä - täytyykin laittaa niistä jotakin pian *nam*

Anonyymi kirjoitti...

Apua! Ihan pakko lähteä syömään kesken ohjeen kirjoituksen, maha menee puhki ja kuola valuu paperille ;) Kuulostaa uskomattomanherkulliselta, kokeilen heti, kun kerkiän! Kiitos reseptin jakamisesta!
-Jenni-

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa aivan mahtavalta kakulta! Minkä kokoiseen irtopohjavuokaan olet kakun tehnyt?