keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Savuporo-juustokeitto

Keitot koristeltuna

Tarjosin illallisilla melkein hetken mielijohteesta savuporo-juustokeittoa alkupalaksi, koska kasvispääruoka mieheni mielestä suurinpiirtein huusi lihaa alkuun.  Kauheassa kiireessä lapsenhoidon ohessa sitten googlella löytyi tällainen ohje Outoa Ruokaa -blogista. Poikkesin kuitenkin tapani mukaan hieman alkuperäisestä. Keitosta siitä tuli oikeastaan aikas erinomaista, kermaisen maistuvaa!

Savuporo-juustokeitto (5:lle)

250 g Koskenlaskijaa
8 dl vettä
2 dl kermaa
1 dl vehnäjauhoja
myllystä maun mukaan suolaa (alkuperäisessä 2 tl)
mustapippuria maun mukaan myllystä (alkuperäisessä 1 tl)
0,5+ dl tuoretta persiljaa silppuna
100 g savuporoleikkelettä pilkottuna
+poroa ja persiljaa koristeluun pinnalle

Leikkaa Koskenlaskija nokareiksi. Laita juustonokareet ja vesi kattilaan, keitä kunnes juusto sulaa kokonaan. Vispaa kerma ja vehnäjauhot paakuttomaksi suurukseksi, kaada sitten kattilaan koko ajan vispilällä sekoittaen. Anna kiehahtaa, jotta keitto suurustuu. Sekoita joukkoon veitsellä silputut poropalaset kuumentumaan. Lisää suola, pippuri ja hienoksi silputtu persilja ja tarkista maku. Annostele lautasille ja ripottele päälle koristeeksi vielä persiljasilppua ja poromurusia.


Kermainen alkupalakeitto

12 kommenttia:

Maria @ Scandi Foodie kirjoitti...

Mekin herkuteltiin hyvin samantapaisella keitolla joulun aikaan! Tosi ihana yhdistelma :-)

outo kirjoitti...

Kiva että maistui. :o) Jos käyttää savuporojuustoa, siinä tulee sitä poroa jo keiton sekaan - päälle riittää sitten vähempikin.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Maria: No on tosiaan hyvä. En vaan muista tehneeni ennen itse. Valmiskeittoja ja ravintolassa tätä usein syön..

outo: syy miksi en käyttänyt maustettua juustoa tuli ihan siitä etten ollut sitä tajunnut ostaa etukäteen, ja siksi mua vähän jännittikin saanko keiton maistumaan porolta. Mutta kun huomasin että sulla oli puolet vähemmän poroa niin rentouduin ja hyvähän siitä tuli :D

Nanna kirjoitti...

Hyvännäköistä ja kivat kulhot!

outo kirjoitti...

Mitäpä sitä jännittään - vai onko muka ruoka joskus jäänyt syömättä? :o) Älyttömän hienoja kuvia muuten sulla.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

outo: on jäänyt joskus :D ja jälkiruokakin oli katastrofi :D

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Tätäpä pitää kokeilla, löytyy tarpeet kaapista. Kauniita kuvia tosiaan sinulla. Aivan ihana tuo Hunajaisen bataatti-peruanalisäkkeen astia, mistä noita saa?

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Satunnainen vierailija: keitosta saa tosiaan mukavan keittopohjan muullekin kuin porolle, oikein hyvä oli. Bataattikippo on äidiltä lahjana tullut eli ostopaikkaa en tiedä mutta muistan itse nähneeni vastaavia stockalla.. siellä jossakin missä on yksittäiset creme brulee kipot ja muut ;)

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Kitos tiedosta. Nyt vasta "hokasin", että tämä onkin risulinnan uusi blogi. Kun kauniit kuvat näytti niin tutuilta, että jossain olen ihaillut aiemminkim.

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, keitto oli hyvää ja helppo valmistaa. Tein samaten tavallisesta sulatejuustosta ja pororouheesta, hyvin tuli makua. Pakko oli ripauttaa hiven tinjamia joukkoon.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Tosi kiva jos maistui! Itselläkin tulee varmasti tehtyä tästä uusinta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiito ohjeesta, hyvää tuli! Tosin käytin kermana Kippari Savujuustoa, kun sattui olemaan kaapissa. ihanat kuvat keitosta!