perjantai 29. heinäkuuta 2011

Rapeakuorinen kuminalimppu vaivaamatta

Hayley's Cuisinessa tehtiin juuri helpontuntuista leipää, jota päätin itsekin yrittää. Limppu onnistui oikein hyvin. Siitä tuli nimensä mukaisesti todellakin rapeakuorinen. Huomaa tehdessä, että vaikka taikina syntyy vaivaamatta (ja vaivatta), se tarvitsee pitkän kohotusajan!

Kumina maustaa tämän limpun


Rapeakuorinen kuminalimppu

8 dl jauhoja (5 dl vehnä, 3 dl ruis)
1 rkl kuminaa
1,5 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
4 dl kylmää vettä

Rapeakuorinen leipäseni

Yhdistä kuiva-aineet kulhossa keskenään ja sekoita sitten joukkoon kylmä vesi. Peitä kulho kelmulla ja anna kohota huoneenlämpötilassa 12-18 tuntia.

Jauhota leivinpaperi ja kumoa taikina sen päälle. Taittele taikinan ylä- ja alareuna kohti keskustaa. Taittele samoin myös taikinan vasen ja oikea reuna. Käännä taikina ympäri ja kokoa leivinpaperi löyhästi rypistellen sen ympärille. Anna levätä vielä 2 tuntia.

Valmis limppu paistui loppuajan
ilman kantta

Kuumenna paistoastiaa (itselläni kannellinen uuninkestävä kattila) 225 asteeseen lämpiävässä uunissa. Kumoa sitten taikina varovasti kuumaan paistoastiaan, sulje kansi ja paista 30 minuuttia. Poista kansi ja paista vielä 20 minuuttia. Jäähdytä leipä ritilän päällä.

6 kommenttia:

Hayley kirjoitti...

Kiva kuulla (ja nähdä) että onnistui! Taas kerran on kauniit kuvat. :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

oi, kun on hyvän näköistä. Tulipa taas yksi leipäresepti kokeiltavaksi :-)
Hitaasti kohotettavat leivät ovat yleensä aina ihania. Ne oikeasti maistuvat joltain kun taikinalla on aikaa tekeytyä.

Tupu kirjoitti...

Herkullisen näköistä.
Täytyy kyllä kokeilla.

Jael kirjoitti...

Ihanan näköinen leipä! Tuo taitaa olla yksi versio Mark Bittmanin kuuluisasta no-knead reseptistä
http://www.nytimes.com/2006/11/08/dining/081mrex.html
jota minäkin olen joskus kokeillut.Tosiaankin siihen tulee tuolla tavoin tehtynä ihana kuori:)

Maria kirjoitti...

Tata taytyy kokeilla! Ihanan rapealta nayttaa tuo kuori ;-)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Hayley: kiitos sinulle helpon reseptin jakamisesta! Oli tosi hyvä leipä koko perheen mielestä :)

Eriqou: No tätä tosiaan kehui mieskin, ja lapsellekin maistui, että kannattaa kokeilla jos on aikaa antaa taikinan rauhassa tulla paistovalmiiksi :)

Tupu: kiitos :)

Yaelian: No jos nyt oikein muistan niin kyllä se hayley taisi mainita että resepti on juuri tuollainen mainitsemasi :) Kiva tällaiselle jolla ei ole mitään konetta joka auttaisi vaivaamisessa :) Foccaccian jaksan vielä vaivata reilun 10 minuuttia :)

Maria: On kyllä rapea, täytyy valita sopivan terävä veitsi ;)