tiistai 20. huhtikuuta 2010

Maatilatori - herkullinen kokemus


Olen pitkään halunnut käydä Helsingin keskustassa, Lasipalatsin Eat&Joy Maatilatorilla. Se keskittyy suomalaisten pientuottajien lähiruokaan ja luomutuotteisiin, pohjoisiin sesongin tuotteisiin ja prosessoimattomaan täysruokaan.

Kokemus oli kyllä täysin odotusteni arvoinen. Kauppa oli aivan suloinen! tosi ihana, että tällainen kauppa on saanut liikepaikan noin vilkkaalta paikalta - kauppa pursusi kaikenlaisia erikoisia herkkuja marjakastikkeista käsin tehtyyn suklaaseen ja herkullisilta kuulostaviin juomiin ja tuoksuviin tuoreisiin leipiin.

Ystävän suosituksesta menin erityisesti ostamaan odottavallekin sopivaa (alkoholitonta) vappujuomaa - kuulin, että torilla myydään aivan ihanan makuista herukanlehtikuohuvaa. Ja kyllähän se minulle vapuksi kelpaakin, oli nimittäin todella hyvä alkoholiton juhlajuoma. Sitä pitikin kotona maistaa heti kuohuviinilaseista.

Erityisesti Lapin rieskaa täytyy kehua. Maksoin muistaakseni 2,5 Eur tuosta rieskasta ja enpä muista koskaan ostaneeni kaupoista, edes Oulussa, näin hyvää rieskaa. Tällaista saa vain suoraa mummon tekemänä leivinuunista. Ruisleipää (1,6 Eur) en ehtinyt vielä maistaa.

Myös valkosuklaalevy täytyi koemaistaa :) Ja tämähän ei varmasti ole tutuille yllätys, että oikein hyvänä pidin sitäkin. Suklaalevyissä (joita oli myös tumma- ja maitosuklaa) oli monenlaisia vaihtoehtoja käärepaperin kirjoituksissa.. löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva pieni juttu.


6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Viime kesänä kävin tuossa kaupassa ja ihan kivoja tuotteita sieltä löytyikin:-)

Katja kirjoitti...

Maatilatorin moniviljaleipä on todella huippuhyvää

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Yaelian: ajatella kuinka kauan se on jo ollut ja minä en ole saanut aiemmin mentyä sinne.. no,.. jotenkin se on vain jäänyt.

Katja, hyvä tietää seuraavaa reissua ajatellen :) Ja mieskin voisi tuoda työpäivän päätteeksi sellaisen testattavaksi.. :)

aleksi kirjoitti...

kannattaa siellä juurenpuodissa kanssa käydä.. sinänsä samaa tavaraa mutta pienempi ja mukavampi paikka jotenkin.

yksi huonoimmista suklaista mitä olen koskaan maistanut on muuten ollut ton sate-herkkutuotteen tumma..

Mausteinen Manteli kirjoitti...

aleksi: kiitti vinkistä! aivan uusi kauppa mulle tuo juurenpuoti. Täytyy ilman muuta käydä tsekkaamassa sekin.

ai tumma suklaa ei miellyttänyt? No hyvä sitten etten ottanut sitä kun arvoin kuitenkin ostaisinko sen tummankin levyn. Tummissa on tosiaan eroja, osa on kamalan kitkerän makuisia.. enkä nyt tiedä onko se vain kaakaon määrä kun 70-80%:nen toimii vielä yleensä oikein hyvin.

Nelle kirjoitti...

Hauskan näköinen alkoholiton. Täytyy pistää korvan taakse kun joskus kumminkin sellaisiakin tarvitaan...