
Tein tänään täällä anoppini luona juustosarvia, koska joulunajalta on jäänyt useammanlaista homejuustoa kaapinpohjalle. Koska itse odottelen vauvaa, on homejuustojen syöminenkin jäänyt, paitsi näin uunikuumennettuna niistä voi leipoa kaikenlaista hyvää, joka käy myös minulle. Resepti löytyi Myllyn Paras - nettisivuilta, joskin hyödynsin tosiaan tässä homejuustoa niin sisälle kuin koristeluunkin. Uunissakin pidin omiani kauemmin kuin reseptin mukaan olisi pitänyt olla, eli ainakin tuommoinen reilut 15-17 minuuttia meni ennen kuin sarvet alkoivat saamaan ollenkaan väriä, eli oman uunin mukaan kannattaa mennä.

Juustosarvet (n.15-20 kpl)
(Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy, www-sivut)
7 1/2 dl vehnäjauhoja, +kaulimiseen reilu 1 dl
1 tl suolaa
200 g voita
2 1/2 dl maitoa
40 g hiivaa
250 g juustoraastetta (El pastor vuohenmaitojuusto ja Emmental n. 50%/50%)
Voiteluun: kananmunaa
Koristeluun: n. 50 g juustoraastetta
Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Nypi rasva jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Murenna hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää maitoseos yhdellä kertaa jauhoihin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kaulitse siitä levy (vajaa 1 cm paksuinen). Leikkaa taikinasta taikinapyörallä kolmioita tai tee iso ympyrä pizzaleikkurilla ja jaa se leveähköihin sektoreilin. Jaa juustoraaste kolmioille leveämpään päähän, kierrä ne rullalle eteenpäin (kapeaan kärkeen) ja muotoile sarviksi. Anna sarvien kohota liinan alla. Voitele sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225-asteessa reilu 15 minuuttia. Nauti kevytmaidon kanssa :)

