Tänään tein todellista pikaruokaa vauvan päikkäreiden aikaan. Mulla on ollut pari päivää kaapissa ihana rasiallinen siitakesieniä, ja halusin hetken miettiä mihin hyvään ne oikein käyttäisin. Tässä keitossa ne pääsivät kyllä oikeuksiinsa, tuli todella hyvää eikä mennyt kuin pari hassua minuuttia :)
Siitakesieni-kesäkurpitsa-nuudelikeitto (2-3:lle)
100 g luomu-siitakesieniä
200 g kesäkurpitsaa
n. 2 rkl oliiviöljyä
1 tl korianteria jauheena
1/2 tl inkivääriä jauheena
rouhaisu mustapippuria ja suolaa myllystä
1/2 tl inkivääriä jauheena
rouhaisu mustapippuria ja suolaa myllystä
1 tl soijaa
1/2 kasvisliemikuutio
7 dl vettä
2 annospalaa munanuudeleita
1/2 kasvisliemikuutio
7 dl vettä
2 annospalaa munanuudeleita
Leikkaa isoimmat siitakesienet pienemmäksi palasiksi. Pilko kesäkurpitsaa pienehköiksi kuutioiksi. Laita kattilan pohjalle 2-3 rkl oliiviöljyä ja kuullota muutama minuutti kesäkurpitsapalasia ja sieniä. Lisää joukkoon inkivääri ja korianteri ja sekoittele hetken aikaa.
Lisää kattilaan 7 dl vettä, puolikas liemikuutio ja anna kiehua hetken aikaa. Mausta vielä 1 tl soijalla ja mustapippurilla, sekä tarvittaessa rouhaisu suolaa myllystä (maista ensin!). Lopussa, lisää vielä 2 annospalaa munanuudeleita ja keitä ne valmiiksi noin 3-5 minuutissa.
6 kommenttia:
Tuollainen keitto on ihana kun tarvitsee jotain kuumaa:-)
Nam! Tällaisiin talvikeleihin keitto ja itsetehty leipä sopii erityisen hyvin lounaaksi. Se mainio leipäohje muuten löytyy täältä: http://voisilmapelia.blogspot.com/2008/11/leivn-leipominen-on-taitolaji-mutta.html
Mikäs on Mausteisen Mantelin joulubravuuri tänä vuonna? :) Täällä yksi jouluihminen kaipaisi uusia ihania joulureseptejä..
Kuulostaa tosi hyvältä.
Mainio resepti, kiitti!
Meeri: Kiitti vinkistä, tuo oli nimittäin tooodella hyvä leipä :)
Joulusta en vielä tiedä, itse asiassa en ole kerennyt haaveilemaan kuin siitä punajuuri-sinihomejuusto-laatikosta ja mädistä :D Täytyy alkaa miettimään ihan piakkoin joulupöytää!
arleena: Helppoa ja hyvää kyllä.
Anna: Mukava jos toimi sielläkin :)
Mulla tästä tuli kuivempaa eli kastikemaisempaa/vokkimaisempaa versiota, mutta toimi oikein hyvin niinkin :)
Lähetä kommentti