lauantai 12. marraskuuta 2011

Risottopeti karitsanpotkille

Risottopeti karitsanpotkille

Olisin tehnyt vaniljaisen risottolisäkkeen näille karitsoille, jos mulla olisi ollut rohkeutta. Ehkä koitan vaniljalla maustettua tuorejuustoa tuohon risottoon jo seuraavalla kerralla - edelleen haaveilen että se voisi toimia... Tällä kertaa tein risoton hyväksihavaitulla risotto-ohjeella, mutta ilman niitä tatteja tässä yhteydessä.

Potkat vailla valmisteluja

Risotto 
(3:lle)

3 dl risottoriisiä
8 dl vettä
1 kanafondi"kuutio"
n. 1,5 dl valkoviiniä
1/2 sipuli silputtuna
2 laakerinlehteä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
n. 80-100 g parmesaania raastettuna
loraus oliiviöljyä pinnalle
n. 2 rkl voita paistamiseen ja osa lopussa riisin joukkoon

Valkoviini, laakerinlehdet ja kanaliemitiiviste..


Valmista kanaliemi: laita 8 dl vettä ja kanafondi"kuutio" veteen, kuumenna kiehuvaksi. Ota pois levyltä ja kaada erilliseen astiaan, koska kanaliemi kaadetaan risottoon vähitellen.


Kuumenna voinokare paistinpannussa. Kuullota ensin sipulisilppua laakerin lehtien kanssa hetkinen. Lisää sitten risottoriisit mukaan. Anna niiden muuttua läpinäkyviksi, sekoittele koko ajan.


Lisää tyhjän kattilan pohjalle riisi-sipuliseos pannulta. Kaada päälle riisien peitoksi puolet viinistä ja loraus kanalientä. Anna seoksen kiehua koko ajan sekoittaen (ei liian kuuma levy) ja lisää loraus kanalientä ja valkoviiniä aina vähän kerrallaan kun edellinen neste on kokonaan imeytynyt riiseihin. Mausta myös hippusella suolaa samassa kanaliemen keittämisen yhteydessä. Jatka nesteen lisäämistä kunnes riisi on valmista, mutta kuitenkin siinä on rakennetta pureskeltavaksi. Risotto on valmiina suht kosteaa eli nestettä saa lisätä vielä tarpeen mukaan. Mausta risottoa vielä mustapippurilla myllystä ja voinokareella.

Sekoita sitten parmesaaniraaste risoton joukkoon ja koristele pinta öljyllä. Risotto kannattaa nauttia välittömästi. 


Tällä kertaa kaapista löytyi vain
punasipulia, mutta sekin toimi

Karitsaa risottopedillä

Ei kommentteja: