Focaccia |
Saimme juuri lahjaksi siskoni perheeltä aivan upean kokkikirjan, Lusikka soppaan! (Välimäki, Hans; Takala, Mikko). Kirjan mukaan focaccia on kaikkien urbaanien 30+-naisten vakioviihdykeleipä, ja sitähän piti tottakai heti koettaa minunkin!
Leipä katoaa meillä tosi nopeasti |
Tämä jos joku on sitten hyvä leipä!
Focaccia (Hans Välimäen reseptillä):
1/2 pakettia hiivaa (laitoin pussin kuivahiivaa, kun en kauppaan pystynyt lähtemään)
2 tl suolaa
3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä *
2 rosmariinioksaa
2 rkl kivettömiä mustia oliiveja (korvasin nämä aurinkokuivatuilla tomaateilla)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, ja lisää suola, jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia ja anna sen kohota liinan alla 20 minuuttia.
Laita uunivuuan pohjalle leivinpaperi ja voitele paperi reilusti oliiviöljyllä. Omani ei siis ole perusuunipelti vaan pienempi Iittalan vuoka. Focacciasta ei tule tarpeeksi paksua, jos taikinan levittää leveälle/isolle uunipellille. Painele taikina vuokaan ja jätä kohoamaan liinan alle vielä 45 minuutiksi. Tämän jälkeen valele pinta reeeeilusti oliiviöljyllä, painele taikinaan aurinkokuivattutomaattisilppu ja ripottele pinnalle myös rosmariinia ja sormisuolaa.
Paista leipää 225 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.
* Fidos, Ladolia-oliiviöljyä suosittelen lämpimästi.. oikea löytö..metallinen purkki, saa ainakin Prismoista. Mulla on mennyt aika kauan että olen löytänyt ei-pistävän-ja-hyvän öljyn :)
5 kommenttia:
nammm... jos saapi perjantaina maistaa niin tullaan K:n kanssa aiemmin vähän ennen 8:aa R.
juu of course jos näin toivotte. teen kyllä uuden :) Tervetuloa!
hyvää oli kiitos! laitoin koko pellillisen ja tuli vähän matala...taisi kyllä tuo 45 minuuttia tokakohottamistakin jäädä (nälän takia) hiukan vajaaksi. nyt kun katson tarkemmin kuvaasi, sinulla taitaa olla tuo vuoka noin puolet uunipellin koosta? itsekkin kaipasin leipään paksuutta, mutta kaksivuotias tykkäsi aivan hurjasti.
Heips Hyppysellinen!
Totta joo, eli tekisin ennemminkin peltiä pienempään uunivuokaan kuin pellille, ellei nyt sitten tee tuplana annosta. Täytyykin lisätä se tuohon reseptiin, kiitos kun kerroit!
Mulla sattui olemaan samantyyppisen näköinen astia kuin tuossa Välimäen kirjassa niin tein ihan samanlaiseen..
Mutta pääasia jos maistui :) :)
maistui maistui, mutta seuraavaksi menee pienempään astiaan. kiitos!
Lähetä kommentti