lauantai 23. lokakuuta 2010

Kotitekoista sushia - herkullista!

Makisushi
Mikäs sen mukavampaa viikonloppuohjelmaa kuin sushien näpertäminen kotikeittiössä. Puuhaan ei kuitenkaan pidä ryhtyä nälkäisenä tai varaa nyt ainakin kupponen vihreää teetä ruuanlaiton kaveriksi. Sushi vie kyllä vallan mainiosti nälän, että mistään napostelusta ei varsinaisesti ole kysymys vaikka kauniita ja pieniä ruokapaloja ovatkin.

Tarvitset alla mainittujen raaka-aineiden lisäksi: 
Bambumatto rullien käärimiseen, astiat soijalle, syömäpuikot

Tarjoiluun: soijaa (jossa seassa vähän vettä), wasabia ja säilöttyä inkivääriä

Sushiriisiä, riisiviinietikkaa ja sokeria

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan, ja anna jäähtyä kylmäksi. Lisää riisiviinietikkaa ja sokeria maustamaan riisiä.

Pyörittele riisistä palleroita nigirisushia varten ja säästä loput riisistä makisushi-rulliin.

Makisushi

Ainekset: sushi-riisiä, norilevää, wasabia, lohta, tonnikalaa fileenä, jättikatkaravun pyrstöjä, surimia, kurkkua ja avokadoa

Painele riisiä levälevylle niin, että yläreunasta jää 2-3 cm ilman riisiä. Voit kostuttaa sormia vedessä jos riisi meinaa tarttua sormiin. Asettele haluamasi täytteet (kalan ja kasviksen lisäksi myös wasabia voi laittaa ihan pikkasen rullan sisään jos kaikki syöjät pitävät mausta) keskelle tai alareunaan levyä pitkäksi pötköksi. Pyöräytä maton avulla rulla kiinni ja muotoile se sopivan napakaksi painelemalla ja pyörittelemällä kevyesti maton avulla. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä.

Levärullan täyttö ja pyörittäminen


Makisushirulla valmiina leikattavaksi






Nigirisushi

Ainekset: sushi-riisiä, lohta, tonnikalaa, jättikatkaravun pyrstöjä, riisin pinnalle vähän wasabia

Leikkaa kalat ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä riisipallojen päälle. Voit hieroa hieman wasabia riisipallon pinnalle ennen kalan asettamista.

Nigirisushi

3 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Ihanata! Täytyy kai ryhdistäytyä ja pitää omakin sushipäivä piakkoin

Kantolan isäntä kirjoitti...

Nyt tiedetään mitä seuraavalla kerralla nautiskellaan, kera kuivan valkoviinin aaaaaahhh...

arleena kirjoitti...

Sushiherkkuja, kauniin näköistä ja maistuvaa