lauantai 30. elokuuta 2014

Palak Paneer - intialaista pinaattijuustoa suomalaisella kotijuustolla

Palak Paneer - intialainen pinaattijuusto
Paneer-juusto on yksinkertaista tehdä itsekin, mutta tässä nopea versio, johon käytin suomalaisen pientilallisen kotijuustoa ja se toimi erinomaisesti tässä Paneer-juuston tilalla. Pinaattini oli tuoretta, mutta pakastepinaattiakin varmaan voisi käyttää, jolloin tehosekoitin-vaiheenkin voi ohittaa. 

Palak Paneer - intialaista pinaattijuustoa suomalaisella kotijuustolla

2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
vajaa 1/2 tl currya
1 tl garam masala -mausteseosta
ripaus tai maun mukaan chiliä jauheena
1/2 - 1 tl korianteria jauheena
1,5 rkl paseerattua tomaattia
n. 250-300 g tuoretta pinaattia
1/2 dl kermaa
reilu 1 dl täysrasvaista turkkilaista jogurttia
250 g kotijuustoa / tai Paneer-juustoa
n. 1 tl suolaa

Laita jauhemausteet kuivalle paistinpannulle hetkeksi lämpenemään. Kun mausteiden aromit heräävät, lisää molemmat silputut sipulit ja reilusti rypsiöljyä mukaan. Kuullota muutama minuutti.

Lisää sitten pesty pinaatti pannulle sipulien joukkoon osissa. Kun edelliset ovat kutistuneet, lisää lisää tuoretta pinaattia joukkoon. Kaada pannulle sitten tomaattia, kerma ja jogurtti ja kiehauta. Mausta suolalla ja tarkasta maku. Kaada sitten kokonaisuus pannulta tehosekoittimeen ja aja pinaatin rakennetta rikki tehosekoittimessa nopeasti. Palauta kastike kuumalle pannulle.

Lisää lopuksi kuutioitu juusto ja anna juuston pehmetä ja lämmetä hieman kuplivassa kastikkeessa. Tarkasta maku. 

Tarjoa riisin ja naanleivän kanssa.









13 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kiva ohje ja kiva kuulla sinusta taas:)

Ansku kirjoitti...

Tää on ehdottomasti yksi suosikkiruuistani <3 Jos pitäisi loppuikä syödä yhtä ja samaa ruokaa, palak paneer olisi listalla kärkikamppailussa.

Maria kirjoitti...

Olen odottanut uutta postausta, tosi kiva kuulla sinusta taalla blogin puolellakin taas! Ja ihana resepti! :-)

Rommirusina kirjoitti...

Palak paneer on meikäläisen ehdottomia suosikkeja intialaisen ruoan saralla, ihan vesi herahtaa kielelle noita kuvia katsellessa.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Hei kiitos kommenteista! pitkästä aikaa taas täällä.. :) Tämä ruoka on munkin aivan lempiruokia - valitsen sen joka kerta intialaisissa ravintoloissakin.. Tämän version tein vähän ex tempore, kun kaupassa muistin vain pinaatin ostaa ja kotijuusto olikin jo kotona odottamassa. Jos haluaa sen aidon tehdä, niin kannattaa muistaa kaupasta myös vihreää chilipaprikaa ja inkivääriä. En kyllä maussa kaivannut noita, että toimii näinkin. Yllättävän helppo tehdä itse.

Olen ollut tosi kiireinen, vapaa-ajan aktiviteetit ja työelämä täällä Suomessa on vieneet ihan mukanaan..

Sofia kirjoitti...

Ihan mun suosikki ruokia. Kiva, että muistutit sen olemassa olosta, sillä ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä.

Rokkipöllö kirjoitti...

Mahtavan näköistä! Mekin teimme Palak Paneeria pari viikoa sitten Valion Kotijuustosta. Se ei natsannut ihan täydellisesti, pitäisi joskus kokeilla paneerin tekoa itse.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Intialaisista ruuista tämä on ehdoton lempparini jota aina tilaan, joten kiitos selkeästä reseptistä. Meillä ystäväpariskunnan kanssa maateema kerran vuodessa eli puolivuosittain osuu omalle kohdalle. Toinen pariskunta yllätyskokkaa jonkun maan mukaan, vaatteet, juomat, menut kaikki tehdään kyseisen maan mukaan. Oli juuri Intia ja se löytyykin omasta blogistani jos vaikka haluat kurkata. Kivoja kokkailuja. <3 Ja kiitos upeasta reseptistä :) http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/12/maateemana-intia.html

Unknown kirjoitti...

台中徵信社價格,出軌,工商徵信,外遇,財務公司
徵信協會 ,合法徵信社,免費法律諮詢,外遇徵兆,
台中徵信社,免費諮詢律師,法律諮詢,徵信,徵信社,抓姦,合格徵信社,徵信社工作
心理醫生,捉姦,新竹徵信社,徵信社收費,徵信公司
基隆徵信社,捉猴,尋人徵信社,女人徵信社,合法徵信社,外遇徵兆,法律諮詢免費
外遇搜證,徵信社推薦,尋人啟事,徵信社工作,台中徵信社,女人徵信社
蒐證,女人徵信,桃園徵信社,婚外情,法律諮詢
徵信社工作,財產徵信,第三者,尋人查址
彰化徵信社,台中徵信,免費法律諮詢,政府立案徵信社,出軌
合法徵信社,法律諮詢,小三,律師,婚姻挽回,徵信社價格
台中徵信公司,通姦,離婚,婚姻,高雄徵信社
外遇解析,女人徵信社,外遇抓姦,法律諮詢服務,
免費法律諮詢,外遇蒐證
外遇抓姦

Hallatar kirjoitti...

Rakastan kotijuustoa. =)

Marjaana kirjoitti...

Ihana ja helppo resepti! :)Sopii kasvisruoka painotteiselle linjalle, jota meillä kotona on pidetty jo jonkin aikaa. Pinaattifeta yhdistelmä on myös loistava! Täältä seuraan säännöllisesti kasvisruoka idiksiä, kiva kun jaat ideoita jotka on myös helpohko toteuttaa :)

Tervetuloa uuteen wellness blogiini jonne tulen jakamaan lähitulevaisuudessa myös ruokaohjeita: marjaanablog.blogspot.fi

Månstråle kirjoitti...

Sama täällä. Namskis! Nyt en ole päässyt vuoteen nauttimaan intialaisravintolan antimista
(melko usein tilaan palak paneerin) meidän eläkeläisten koronaeristyssuositusten vuoksi, mutta muutaman kerran olen laittanut palak paneeria ja siitä tuli aivan ihanaa. Kaksi kertaa olen tehnyt paneerin itse.Kotijuusto dopi varmasti todella hyvin. Nyt täytyykin laittaa ensi viikon ruokatilaukseen tuoretta pinaattia, jota näin kaupan mainostavan, ja pari litraa maitoa paneerin tekoon. Intialaisravintolan naan-leipää olen kaivannut. Sitä pystyy ilmeisesti paistamaan valurautapaistinpannussa melko hyvin tuloksin. Täytyypä kokeilla.

gtest kirjoitti...

ucuz takipçi
binance güvenilir mi
okex güvenilir mi
paribu güvenilir mi
bitexen güvenilir mi
coinbase güvenilir mi
instagram takipçi satın al
instagram takipçi satın alz