perjantai 3. syyskuuta 2010
Balsamicossa haudutetut punajuuret ja mozzarellaa
Katselin tällä viikolla MTV 3 aamu-tv:tä, jossa tehtiin kasvisruokaa punajuurista ja halusin koittaa, koska näytti niin hyvältä, ja minulle oli tulossa juuri sopivasti lounasseuraa. Resepti toimi muuten ihan hyvin, joskin paistoaika oli täysin alimitoitettu ja siitä olenkin maininnut alla.
Balsamicossa haudutetut punajuuret ja mozzarellaa (resepti MTV 3 aamu-tv:stä)
n. 20 pientä punajuurta
1,5 dl balsamiviinietikkaa
2-3 rkl voita
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
mozzarellaa
rucolaa
pinjansiemeniä
(mietoa oliiviöljyä, oma lisäys)
Pese punajuuret huolellisesti mullasta, kuivaa. Kuori punajuuret, jos ne ovat isoja ja paksukuorisia.Leikkaa punajuuret puoliksi tai halutessasi neljään osaan. Nosta foliopaperin päälle uunipellille. Ripottele punajuurien päälle balsamiviinietikkaa, voinokareet, suola ja pippuri. Kääri folio tiukasti kiinni ja nosta 220 asteiseen uuniin. Reseptin mukaan pitäisi riittää kun paistaa 20-25 minuuttia, itselläni meni nelinkertainen aika!! ?
Avatessasi foliopakettia varo kuumaa höyryä. Nostele punajuuret foliopaketista lautaselle ja pirskottele foliosta kastiketta päälle. Revi juustopallosta suikaleita punajuurien päälle. Nostele päälle rucolaa. Mausta pinta vielä mustapippurilla ja tarkista suola. Lisäsin vielä oliiviöljyä ja paahdettuja pinjansiemeniä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Punajuuret ja balsamico on todella ihana yhdistelma! Meillakin on punajuuret nyt sesongissa ja olen niista laitellut erilaisia salaatteja, taytyypa kokeilla tatakin reseptia, nayttaa herkulliselta!
Maria: Ai salaatteihin? Tuota en taas itse ole koittanutkaan vaikka salaatteja usein teenkin. Mulla on jotenkin punajuuren käyttäminen ollu muutenkin tosi vähäistä jostakin ihmeen syystä mutta nyt innostuin näistä tuoreista ja hyvää oli. Mulla oli lisäksi naisvieras lounaalla, niin ei tarvinnut miettiä noita lihansyöjä-miehiä niinkuin aina muulloin...
Punajuuri on muuten aivan mielettömän hyvää vuohenjuuston ja hunajan kanssa :)
Balsamico tuo tosiaankin ihanasti punajuuren makeuden esille,ja vuohenjuusto onkin sille ihana kaveri!
Oliskohan alkuperäisessä reseptissä tarkoitettu esikeitettyjä punajuuria, joita saa vakuumipakkauksessa. Suosittelen kiireiselle.
terv. Kaisa
Kaisa: voi olla tosiaan esikeitetyt kyseessä - kummallista vaan jos tv:ssä tehtäisiin tähän aikaan vakuumipakattuja.. mutta kai se voi olla kun pitää tehdä niin nopeesti tuossa aamu-tv:ssä. Koitin itseasiassa katsoa netti-tv:stä sitä reseptin alkua mutta Macillä en saanut koko reseptivideota auki. No joka tapauksessa vakuumipakatuilla saa siis reseptin ajan lyhennettyä, se on hyvä muistaa :)
Itse kokeilin myös punajuurta tällä viikolla ohjeen mukaan(eri ohje kuin sinulla). Paistoaika ei kyllä siinäkään pitänyt paikkaansa.
RUMBO: aijaa, sielläkin sama kokemus.. onkohan punajuuria jotenkin tosi eri koossa saatavana vaiko sitten se esikeitettyjen käyttäminen joissakin resepteissä... No osaa ainakin varautua ensi kerralla kun punajuuren kanssa häärää.
Punajuurien kypsentämisajoissa on muuallakin pihistelty. Kerran tehtiin jotain punajuuriruokaa ja todellinen aika oli silloinkin moninkertainen. Varmaan käännöksissä unohtavat mainita osan asioista, jos kääntäjä itse ei osaa tehdä ruokaa. Ja usein ulkomailla on erilaisia raaka-aineita. Hyvä, kun toit asian esille, niin ehkä ihan jokaisen ei tarvi oppia kantapään kautta =)
Lähetä kommentti