maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vappumunkit

Vappumunkit 2013 - ei ehkä ihan kauneimpia mutta hyviä :)

Tänä vuonna vapusta keskusteltiin lasten kanssa jo pari viikkoa etukäteen, kun kerroin täkäläisille Suomi-koululaisille muutaman sanan suomalaisesta vapusta. Tykkään tehdä näitä perinteisiä juhlasyömisiä erityisesti nyt, kun on lapsia ja esikoinen innostuu näistä teemajutuista aina tosi paljon. Tällä kertaa teimme vappumunkit koko perheen voimin - sen verran kauhunsekaisin tuntein mieheni suhtautui minun hääräämiseeni kuuman öljykattilan kanssa... Reseptinä käytimme Kinuskikissan vappumunkki- ja rinkiläohjetta ja sillä syntyikin oikein hyviä munkkeja. 

Muistathan olla varovainen kuuman öljyn kanssa. Pidä kattilan kansi varmuuden vuoksi lähettyvilläsi. Mikäli rasva syttyy palamaan, tukahduta se kannella. Älä koskaan yritä sammuttaa palavaa rasvaa vedellä!

Vappu

Vappumunkit (12-18 kappaletta)

Taikina:
100 g voi- tai margariinisulaa
2 ½ dl kevytmaitoa (käytin täysmaitoa)
½ pkt hiivaa tai 1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
7 ½ dl vehnäjauhoja

Uppopaistaminen:
700-900 ml öljyä 
(käytin rypsiöljyn ja auringonkukkaöljyn sekoitusta, koska meillä sellaistakin myydään)

Pinnalle:
sokeria

1. Taikinan valmistus
Sulata rasva kattilassa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja etene muilta osin reseptin mukaan. Tavallisen hiivan kyseessä ollessa ripottele hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhot pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot. 

2. Taikinan kohotus
Kohota taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

3. Munkkien leipominen
Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 12-18 osaan siitä riippuen, minkä kokoisia munkkeja haluat paistaa. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä, joten tee niistä tässä vaiheessa haluamaasi munkkikokoa pienempiä. Jätä taikinasta pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen. Nopea keino tehdä rinkilämunkkeja on tökätä "pullan" läpi sormi ja heiluttaa sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi (tällä tavalla rinkilöistä ei ehkä tule aivan yhtä kauniita ja tasapaksuja, mutta toisaalta ei ole vaaraa saumakohdan ratkeamisesta).

4. Munkkien kohotus
Anna munkkien kohota liinan alla n. 30 minuuttia.

5. Paistaminen
Laita laakeaan teräskattilaan öljyä sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Selviät ilman paistomittariakin; kun öljy alkaa “liikkua” ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle ja kokeilla pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa, näihin minun isompiin meni hieman kauemmin ehkä. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä. Tee siis testimunkki ja katso myös sisältä ehtikö kypsyä.

Nosta munkki öljyyn varovasti käsilläsi. (Taikina oli aika tarttuvaa, nostin munkit leivinpaperilta öljyyn hieman kostutetuin sormin.) Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä munkki esimerkiksi reikäkauhalla toisinpäin. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Rinkilät voit onkia öljystä myös haarukalla. Imeytä paistetun munkin pinnalta ylimääräinen rasva kierittelemällä sitä talouspaperien päällä joka puolelta.

6. Sokeroiminen
Pyörittele munkki sokerissa heti, kun pystyt käsittelemään sitä sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan paremmin heti tuoreeltaan.

6 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Nam! Mulla jai tosiaan tana vuonna munkit tekematta, mutta tippaleipia tuli kylla tehtya ja ne onnistui omasta mielestani ihan hyvin :-) Iloista vappua sinne Brasiliaan!

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Ovatpa herkullisen näköisiä. Meillä friteerataan kyllä säännöllisesti kaikenlaista, mutta tänäkin vuonna jäävät munkit tekemättä. Innostuin kokeilemaan "donitsirautaa", joten sellaisia munkinvastineita on meillä tarjolla tänä vuonna. No, eipähän tarvitse sen öljyn kanssa pelata, vaikka lapset kyllä innostuivat enemmänkin siitä sokerikuorrutuksen koristelusta...

Jael kirjoitti...

En ole mikään munkkien ystävä mutta nuo ovat kyllä namin näköisiä:) Oletko opettamassa Suomi-koulussa? Onko siellä paljon lapsia?

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Maria: Kiitos, samaa sinne! Tyttö on edelleen kuumeessa, löytäisinköhän mä jostain energiaa tehdä tippaleipiä ekaa kertaa.. kiinnostais kovasti!

Minna v: Näin sen sun donitsiraudan! Siis mä haluaisin jatkuvasti kans kaikenlaisia laitteita keittiöön, mutta on muuten tilat tiukilla :) Suoraan sanottuna, en ole edes aiemmin nähnyt moista vehjettä :) Lasten kanssa voiskin tulla tehtyä enemmän.

Jael: No en minäkään niitä syö kun 1-2 kertaa vuodessa ja harvemmin omatekemänä. On ne hyviä, mutta minun makuun vähän työlästä tuo taikinan kanssa pelaaminen ;) Juu, opetan suomikoulussa. Meillä on 21 lasta listoilla, mutta pienempi porukka on aktiivisesti käynyt. Ryhmiä on kaksi, kun ikäjakauma 2-13 vuotta :D Ihanaa hommaa kaikinpuolin.

Maria kirjoitti...

Voi pienta! Pikaista paranemista ja voimia xx

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

ulkomailla asuessa noi kotimaan perinneherkut ja juhlakauden ruoat tulevat ajan kanssa aina sitä tärkeämmiksi mitä pidempään asuu ulkomailla...oli vaon opittava karjalanpiirakat, munkit, tippaleivät, joulutortut ja sen luumutäytteen tekeminen, panna simat jne nyt vain mainitakseni joitakin...