lauantai 11. lokakuuta 2008

Intialainen päivällinen, naan-leipää koti-uunista


Tein taas intialaista ruokaa pidemmän kaavan mukaan, mutta tämä poikkeaa aiemmasta taas hieman siinä, että kokeilin ensimmäisen kerran linssimuhennosta sekä naan-leipien tekemistä koti-uunissa. Molemmat erittäin simppeleitä reseptejä ja tekemiseen menee tosi vähän aikaa, kannattaa kokeilla!


Garam masala -kanaa tällä reseptilläni sekä naan-leipää omasta uunista:
Naan-leipä (8 kpl):
5 1/2 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 2 tl leivinjauhetta, 50 g voita, 2 dl maitoa, 200 g ruokajogurttia.
Sekoita siivilöityihin jauhoihin suola ja leivinjauhe. Lisää seokseen maito, jogurtti ja puolet sulatetusta voista. Sekoita nopeasti – älä vaivaa taikinaa liikaa, jotta se ei sitkisty. Nosta taikinasta (esimerkiksi puuhaarukalla) leivinpaperille taikinakokkareita (yhdelle pellille noin 4 kappaletta). Taputtele jauhotetulla kädellä kokkareet ohuiksi leipäsiksi. Paista 275 asteessa 7–10 minuuttia, kunnes pinnalla on ruskeita täpliä ja pinnan kuori kupruilee. Voitele kypsät leivät lopulla voisulalla.
(Resepti Hesarista)



Linssimuhennos, Dhal
3,5 dl punaisia linssejä
2 kpl kasvisliemikuutiota
1 tl kurkumamaustetta
1 l vettä
1 kpl sipulia
3 kpl valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 tl garam masala -maustetta
vajaa 2 dl kermaa, tai maun mukaan
Huuhtele ja valuta linssit hyvin. Keitä niitä kasvisliemivalmisteella ja kurkumalla maustetussa vedessä 10 minuuttia. Valuta linssit vielä siivilässä, heitä kurkumavesi pois. Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet ja raasta inkivääri. Paista sipuleita, garam masala ja inkivääri kevyesti öljyssä pannulla. Lisää joukkoon pavut tomaattikastikkeessa ja valutetut linssit. Lisää lopuksi kerma ja keitä hiljalleen hetki. Muussaa survaimella papujen rakennetta hieman rikki, muttei vauvan soseeksi asti :) (alkuperäinen resepti löytyi Plazasta)


Lisäksi tottakai olutta, Basmati-riisiä, chutneyta ja tomaattilisuketta sitruunamehulla ja mintun lehdillä.


Lopuksi nautiskeltiin Bellavanillan reseptin mukaisilla Triplavaniljamuffineilla kahvin kanssa (taas) ;)

Ei kommentteja: