torstai 31. toukokuuta 2012

Jäätelökesän omat mehujäät

Kohta toisella puolella maailmaakin alkaa helteet. Muistattehan nämä omatekoiset herkut varsinkin perheen pienimmille?

Ostin hetki sitten ensimmäistä kertaa sellaiset muotit, joilla voi tehdä lapsille mehujäitä. Voi kuinka kivat muistot pulpahti mieleen - lapsuudessani tuollaisia käytettiin ja paljon! Niillä saa tehtyä terveellisiä, hedelmäisiä ja marjaisia, ennenkaikkea lisäaineettomia mehujäitä kuumien kesäpäivien välipaloiksi. Aineksissa voi ja kannattaa käyttää pelkän mehun sijasta koko syötävä osa hedelmää.

Makeutuksen tarve riippuu lasten makutottumuksista. Meillä tytär on enemmän kirpeän ja happaman perään, joten käytän vähän tai en ollenkaan sokeria tai hunajaa mehujäässä, mutta useammalle lapselle varmaan kannattaa lisätä makeutusta jos siihen on tottunut. Mehujäillä saa lisättyä myös hedelmien ja marjojen menekkiä jos siinä on ongelmia :)

Omatekoisia mehujäitä voi rakentaa (alla olevan tyyppisen esimerkin lisäksi) myös erilaisten jogurttien ympärille. Muista kuitenkin, että esimerkiksi luonnonjogurtin kanssa täytyy olla todella voimakas hedelmä/marja tai mehu sekä lisäksi varmaan myös hunajaa tai sokeria, koska jogurtti itsessään on kovin mieto. Jogurttijäät täytyy myös kuluttaa nopeammin pakkasesta, koska jogurtti menee useamman päivän kuluessa hileiseksi. Joka tapauksessa mehujäissä toimii kaikkein parhaiten hyvin vahvat maut.

Maracuja tekee jäähän kivat pilkut!

Keltaiset kirpsakat mehujäät (4:lle)

1 maracuja/ keltapassio
1 appelsiini
loraus appelsiinimehua

Kaikki tehosekoittimeen ja hurautetaan sileäksi. Anna jäätyä pakastimessa seuraavaan päivään. Puoli päivääkin riittää. Kuviointi mehujäässä on hauskan kelta-musta-pilkullinen, koska maracujan siemenet hajoaa blenderissä kivasti :) Jos mehujää ei meinaa irrota muotistaan, pidä sitä hetki kuuman juoksevan veden alla ja yritä uudestaan.

Apukokin kanssa työntouhussa.

3 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Mahtavaa! Näähän toimii jo ihan vauvallekin, vielä hampaattoman suun kuumottavia ikeniä olis varmaan kiva viilentää jäisellä hedelmäsoseella.

Paula kirjoitti...

Minäkin teen tällaisia jädejä, pitäisi varmasti blogiinkin asti saada, kun kesäkin lämpenee. Monesti käytän banaania makeutukseen niin sokeria ei tarvita, joskus myös taatelia ja harvemmin agavesiirappia.
Näitä terveellisempiä herkkuvaihtoehtoja lapsille on mukava kehittää ja vinkata :)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Veera; no ihan varmasti käy siihen ienkolotukseenkin, hyvä idea!

Paula; ai taatelia? No enpä ole tullut ajatelleeksi.. Vois toimia kyllä hyvin.. taateleista kun ei oikeen tekemälläkään saa pahaa aikaseksi :P