keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Sitruunamarinoitua fenkolia

Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc:n mukaisesti tehtyä fenkolia. Tässä fenkoli on vasta marinoitumaan menossa.

"Mun ei ehkä koskaan enää tarvitse tehdä muuta ruokaa", mietin kun testasin tätä sitruunamarinoitua fenkolia. Edellisen, hitaasti paistetun munakoison jatkeeksi testasin tänäänkin samaisesta kokkikirjasta reseptiä, joka onnistui yli kaikkien odotusten (Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc).

Meillä oli viisi vuotta sitten häissämme tarjolla raa'asta fenkolista tehtyä salaattia. Moni vieras sanoi maistaneensa siellä ensimmäistä kertaa fenkolia ja rakastui samantien. Ohjetta kyseiseen salaattiin en tiedä, mutta tässä mainio versio koitettavaksi, jos kiinnostuit.

Sitruunamarinoitua fenkolia

2 fenkolia
1 sitruuna
oliiviöljyä
parmesaania
suolaa ja pippuria

Leikkaa fenkolit leveyssuunnassa ohuiksi viipaleiksi. Jätä kanta pois. Purista siivujen päälle sitruunanmehu ja saman verran oliiviöljyä. Sekoita. Höylää joukkoon parmesaania lastuina. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna marinoitua jääkaapissa tunti ennen tarjoilua. Sekoita ja tarjoile. 

*Päivitys: Tästä ruuasta ei tullut vain minun oma suosikkini vaan myös 2-vuotiaan tyttäremme herkku. Tänään koetin ottaa lounaalla osaani salaatinlopusta, johon tytär hädissään karjaisee "Riittää äiti!"..että hänelle jäisi vähän enempi ;) No, pakkohan se oli jättää..

Fenkolisalaatti. Marinoitumiseen saattaisi olla parempi joku
kuu kuin esillelaittoastia ;) Tämäkin kuva vasta marinoitumaan menossa
olevasta ruuasta. 

6 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Erittäin kiinnostunut!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Samma här! Leikataan siis kuin sipulista renkaita? Ei kuitenkaan pitkittäin? (tuumii tässä ilman fenkolia, että millainen mötikkä se onkaan)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Nanna: Marinointiastia vois olla eri kuin tarjoiluastia mutta ei kai se kotiäiti jaksaa liian montaa astiaa täällä kerrallaan sotkea...hmm..

Campasimpukka: Täällä on fenkoli valokuvattuna pari postausta taaksepäin :) --> http://mausteinenmanteli.blogspot.com.br/2012/05/taydellisen-kesapaivan-lohi.html Joo, just niinkuin sipulia leikataan! Ja mahdollisimman ohuita.. mun pitäis terottaa veitset tai rauhoittua leikkaamaan ;)

Paula kirjoitti...

Fenkolin pirulainen ei ole koskaan oikein kasvanut kasvimaallani, joten kai se täytyisi joskus nöyrtyä ostamaan ihan kaupasta. (no maustefenkoli sentään kasvaa minunkin hoidossani, mutta ei tämä pallukkaversio)
Tämä kuulostaa ihanalta ja just niin simppeliltä, mistä minä tykkään.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Mandoliinilla tulisi varmaan tosi sopivaa siivua. Minä aion nyt kanssa kokeilla tätä. Basta!-kirjasta olenkin jo aiemmin tehnyt muutaman fenkolijutun ja ne on olleet kaikki tosi hyviä. Miten olinkin missannut tämän!

Pipsa kirjoitti...

Mmmm! Enpä itsekään muista, milloin olen viimeksi fenkolia popsinut - liekö siis koskaan? Uskon kyllä, että on taivaallisen hyvää näin, sait kyllä vakuuttuneeksi :-) Pitääkin metsästää, josko fenkolia kaupasta löytäisin!