torstai 18. lokakuuta 2012

Silkinpehmeä vanukas avokadosta ja banaanista

Vanukas avokadosta ja banaanista

Veikeän Verson Paula teki ihan vasta herkullisen Silkkiä ja samettia -suklaavanukkaan. En ole vanukkaita varmaan koskaan tehnytkään, mutta minulle tuli kyllä yllätyksenä, että vanukkaan voi noin  vain hurautella blenderillä ihan sekunnissa hedelmistä ja maku on silti kermaisen pehmeä. Kasviscouscousistani jäi taas runsaasti yli avokadoa, jolloin Paulan vanukas muistui heti mieleen ja päätin soveltaa siitä meille sopivan version. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kypsän avokaadon ja vielä kypsemmän banaanin avulla vanukasta - on muuten valtavan hyvää!

Tarvittavat raaka-aineet on aika pitkälti tässä

Silkinpehmeä vanukas suklaarouheella (2-3:lle)

n. 1,5 avokadoa (ks. kuva, käytin kaiken jäljellä olevan jumbokokoisesta)
1 hyvin kypsä banaani
1 dl creme de leiteä, paksu kermatuote. Se paksu vaniljavispi varm. käy.
1/2 limetin mehu
1,5 tl vaniljasokeria
Koristeluun: Fazerin Sininen -suklaata raastettuna & hippunen vaniljasokeria

Pilko banaani, lusikoi avokado ja mittaa muut aineet blenderiin ja surrr suurrr... Rouhi päälle Fazerin Sinistä ja ripaus vaniljasokeria. Säilö hetkeksi jääkaappiin tai nauti heti! 


Avokado antaa vanukkaalle suloisen pastellinvihreän sävyn

12 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Avokaadopohjaiset vanukkaat ovat raakakeittiön klassikoita,joita minäkin olen usein tehnyt ja ne ovat ihania!Ja kuin tuon sinunkin vanukkaasi jäädyttää,niin siitä saa hyvän jätskin:)

Maria kirjoitti...

Ihana jalkkari! Siellakin saa herkutella paikallisilla avokaadoilla, kuten taallakin. Anoppini tuo meille avokadoja omasta puutarhastaan :-) Niissa on aivan eri maku kuin Suomesta saatavissa, jotka on poimittu niin kauan ennen kypsymista etta maku ei oikein ehdi kehittya.

PS. Kokeilin muuten nyt sita Chemex kahvinkeitinta ja tulihan silla hyvat kahvit! On niin kaunis katseltavakin :-)

Kivaa viikonloppua! xx

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Yaelian: mulla ei ole oikein mitään käsitystä raakakokkaamisesta niin näytän kokoajan oppivan lisää kun alan kasviksia käyttämään muutenkin kuin paistinpannun tai uunin kautta ;) Ihana koostumus tuon avokadon ansiosta!

Maria: oih, omasta puutarhasta! äsken tuossa katselin millaisia nuo avokadopuut on kun niitä aletaan poimimaan, kateeks käy anoppisi piha :) Se on tosiaan kiva kun avokadot voi ostaa kypsinä ja aina on tarjolla kaupassa avokadoja muutenkin. Joko sulla on kuvia uudesta keittimestä käytössä blogissa? se on aivan upean näköinen siellä sivuilla, jään odottamaan :) Kivaa viikonloppua sinnekin!

Liinu kirjoitti...

Enpä ole ennen tällaiseen ideaan törmännyt! Tätä on kiva kokeilla joku kerta :) Oi ei, avokadot omasta puutarhasta...niin kadehdittavaa!! :)

Paula kirjoitti...

Varmasti herkullinen vanukas tämäkin! Limemausteista en olekaan tullut tehneeksi, sen sijaan marjaisia joskus. Pitääpä joskus kokeilla limevanukastakin. Vaikka tuo suklaapuoli meinaakin aina vietellä mennessään ;D

Kivistön Mari kirjoitti...

Kuulostaa ja näyttää hyvältä! Banaani ja avokado varmaan tukevat mukavasti toisiaan, laitanpa muistiin terveellisen jälkkärinkaipuun varalle.

Mulle tämä avokadon käyttö makeissa jälkkäreissä oli ihan uutta, kunnes eräs ystäväni haastoi kokeilemaan avokadotorttua. Kokemus oli jännittävä, mutta hyvä - ja aromi hieman itseasiassa banaanin vivahtava. Suosittelen, etenkin kun siellä lienee helpompaa päästä käsiksi kypsään avokadoon kuin täällä..

Täältä inspistä: http://www.lily.fi/juttu/lukijan-toive-avokadopiiras

Hiidenuhma kirjoitti...

Hauska jälkkäri, taidan kokeilla seuraavalla kerralla, kun meille tulee vieraita. Ehkä jätskinä Yaelianin vinkin mukaan.

Laitoin sinulle haasteen blogiini. Osallistu, mikäli ehdit ;)

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Ihanaa varmaan tuo vanukas!

Avokadoihin syntyi rakas suhde Afrikka vuosinani. Suomeen tuodut avokadot ovat usein vain varjo tropiikin auringossa kypsyneille. Oletpa onnekas, kun on jopa monia eri lajikkeita joista valita.

Teimme usein oheista jälkkäriä, varsinkin silloin, kun oman puun sato kypsyi. http://omenaminttu.blogspot.fi/2011/03/avokadojalkiruoka-ja-kuvia-joen.html

Olen tehnyt myös avokadopiirakkaa ja jätskiä ja todella hyviä nekin!

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Liinu: Mullakin on mennyt jotenkin ihan ohi, mutta kun hankin tuon blenderin niin kiinnitän huomiota pikkasen erilaisiin juttuihin.. hyvä että tuli testattua koska teen vastakin.

Paula:Lime ei varsinaisesti maistu tässä koska sitä on vain puolikas. Laitoin sen ihan vain tasapainottamaan banaanin ja avokadon kermaisuutta :) Vois varmasti tehdä ihan kirpeänkin, sellaisia on paljon täällä..

Kivistön Mari: Kävin heti tutkimassa tuon linkin ja taisin jotain sinne höpötelläkin joku päivä. Kiitos vinkistä :)

Hiidenuhma: Kiitos, haasteen toteutinkin yllättäin heti kun siihen oli aikaa :) Mulla oli loppuvanukas vissiin vuorokauden jääkaapissa, niin se maistui jo paljon voimakkaammin banaanille.. tosi hyvää oli sekin :D

Omenaminttu: Oiih, taas "oman puun sato" :) Kateeksi käy. Ei mulla puita täällä parvekkeella kasva mutta avokadoja saa kyllä kaupasta kuin kaupasta aina. Mitenhän paksuksi sitä itsensä saa avokadolla jos oikein innostuu käyttämään, mitkä lie ravintoarvot siinä on.....

Petra / Patalintu kirjoitti...

Oi hitsi kun meillä ei ole juuri nyt banaaneja, tekisin heti! Kuulostaa niin herkulliselta. Mä olen tällä hetkellä niin koukussa avokadoihin, että kaikki missä niitä käytetään tuottaa suorastaan pakkomielteen =)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Rva Patalintu: No kannattaa kyllä koittaa! Mullakin jäi ihan päälle tuo himo ja ostin taas uuden avokadon heti seuraavalla kauppareissulla tuohon pöydälle odottelemaan..

Unelma kirjoitti...

Tätä pitääkin kokeilla.